You are here

EU:n työterveys- ja työturvallisuusdirektiivit

Direktiivi on Euroopan unionista tehdyn sopimuksen nojalla annettu säädös. Se on kaikilta osiltaan sitova, ja jäsenvaltioiden on saatettava se osaksi kansallista lainsäädäntöä tietyn määräajan kuluessa.

EU valtuutetaan Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 153 artiklassa antamaan työterveyttä ja -turvallisuutta koskevia direktiivejä. EU:n työterveys- ja työturvallisuuslainsäädäntö perustuu soveltamisalaltaan laajaan puitedirektiiviin sekä työterveyden ja -turvallisuuden erityisnäkökohtia koskeviin muihin direktiiveihin.

Jäsenvaltiot voivat antaa tiukempia säännöksiä työntekijöiden suojelemiseksi saattaessaan EU:n direktiivejä osaksi kansallista lainsäädäntöä. Työterveyttä ja -turvallisuutta koskevat lainsäädännölliset vaatimukset voivat sen vuoksi vaihdella EU:n jäsenvaltioiden välillä.

Direktiivit aiheittain

Direktiivien yhteenvedot ovat saatavilla vain englannin kielellä, mutta direktiivien tekstit ovat kokonaisuudessaan saatavilla kaikilla EU:n kielillä kunkin yhteenvedon lopussa olevien linkkien kautta.

Puitedirektiivin lisäksi on annettu useita yksittäisiä direktiivejä, jotka koskevat työterveyden ja -turvallisuuden erityisnäkökohtia. Puitedirektiiviä sovelletaan kuitenkin edelleen kaikkiin yksittäisten direktiivien kattamiin aloihin. Jos yksittäisten direktiivien sisältämät säännökset ovat tiukempia ja tarkempia, ne ovat etusijalla puitedirektiivin säännöksiin nähden. Yksittäisillä direktiiveillä muokataan puitedirektiivin periaatteita koskemaan

  • erityistehtäviä (esim. käsin tapahtua taakkojen käsittely)
  • työssä esiintyviä erityisiä vaaroja (esim. altistuminen vaarallisille aineille tai fysikaalisille tekijöille)
  • erityisiä työpaikkoja ja aloja (esim. tilapäiset työmaat, kaivannaisteollisuus, kalastusalukset)
  • työntekijöiden erityisryhmiä (esim. raskaana olevat naiset, nuoret työntekijät, määräaikaiset työntekijät)
  • tiettyjä työhön liittyviä näkökohtia (esim. työaikajärjestelyt).

Yksittäisissä direktiiveissä määritetään, miten riskejä on arvioitava ja miten tietyissä tapauksissa on vahvistettava raja-arvot tietyille aineille tai tekijöille.

Myös eräissä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 114 artiklaan perustuvissa EU:n direktiiveissä säädetään terveys- ja työturvallisuusnäkökohdista. Edellä mainitun oikeusperustan nojalla on annettu useita niin sanotun uuden lähestymistavan mukaisia teknisiä direktiivejä. Eurooppalaiset standardointielimet – Euroopan standardointikomitea (CEN), Euroopan sähkötekniikan standardointikomitea (Cenelec) ja Euroopan telealan standardointilaitos (ETSI) – laativat ja ajantasaistavat säännöllisesti eurooppalaisia standardeja.

Euroopan unionin lainsäädäntömenettely 

Työterveyttä ja -turvallisuutta koskevassa EU:n strategiakehyksessä kaudelle 2014–2020 määritellään puitteet EU:n työterveys- ja työturvallisuuspolitiikalle. Euroopan tason lainsäädäntöaloitteiden perustana on Euroopan komission laatima lainsäädäntöehdotus. Tavallista lainsäätämisjärjestystä noudatettaessa Eurooppa-neuvosto ja Euroopan parlamentti antavat EU:n direktiivejä. Joissakin tapauksissa ne siirtävät komissiolle vallan antaa direktiivejä, jotka koskevat tekniikan kehittymiseen mukauttamista.

Euroopan työmarkkinaosapuolilla on tärkeä asema EU:n päätöksentekoprosessissa työterveyden ja -turvallisuuden alalla, koska niitä kuullaan prosessin eri vaiheissa. Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä sopimuksessa määrätään myös mahdollisuudesta tehdä itsenäisiä sopimuksia. Euroopan työmarkkinaosapuolten vuoropuhelu on tähän mennessä johtanut useiden itsenäisten sopimusten tekemiseen.

Työterveys- ja työturvallisuuslainsäädännön historiaa

EU:n ensimmäiset työterveyttä ja työturvallisuutta koskevat direktiivit annettiin markkinoiden yhdenmukaistamista koskevien yleisten säännösten perusteella. Tämä johtui siitä, että perussopimukseen ei ennen 1980-luvun puoliväliä sisältynyt työterveys- ja työturvallisuusalaa koskevaa nimenomaista lainsäädäntövaltaa. Siihen asti työterveyden ja -turvallisuuden katsottiin liittyvän Euroopan talousyhteisön markkinoiden yhdenmukaistamista ja talousalaa koskevaan politiikkaan. Tällä perusteella annettiin esimerkiksi direktiivi 77/576/ETY työpaikkojen turvamerkintää koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä ja direktiivi 78/610/ETY vinyylikloridimonomeerille altistuvien työntekijöiden terveyden suojelemista koskevien jäsenvaltioiden lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten lähentämisestä.

Vuonna 1987 voimaan tullut Euroopan yhtenäisasiakirja oli merkittävä edistysaskel. Sen perusteella perussopimukseen sisällytettiin uusi sosiaalipolitiikkaa koskeva määräys, jolla pyritään "parantamaan erityisesti työympäristöä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelemiseksi". Tämän määräyksen lisäämisellä perussopimukseen korostettiin turvallisten työolojen merkitystä. Lisäksi uudessa sosiaalipolitiikkaa koskevassa luvussa valtuutettiin Euroopan komissio edistämään työnantajien ja työntekijöiden edustajien välistä työmarkkinavuoropuhelua EU:n tasolla.

Vuonna 1997 tehty Amsterdamin sopimus vahvisti entistetään Euroopan sosiaalipolitiikan aloihin liittyvää lainsäädäntövaltaa sisällyttämällä sosiaalipoliittisen sopimuksen EY:n perustamissopimukseen. Lissabonin sopimuksessa numeroitiin uudelleen sosiaalipolitiikkaa koskevat artiklat ja säilytettiin aiempien EY-sopimuksen 136 artiklan ja sitä seuraavien artiklojen määräysten sisältö (nykyisin Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 151 artikla ja sitä seuraavat artiklat).

Jaa tämä palvelussa: