Suomi — Ikäjohtamista Naantalin kaupungissa

Keywords:

Kaikkiaan 28 prosenttia Naantalin kaupungin työntekijöistä on yli 55-vuotiaita, ja lisäksi 3–4 prosentin odotetaan tulevan eläkeikään vuosina 2014–2020. Naantalin kaupungin ikäjohtamisohjelmalla pyritään voittamaan nämä työntekijärakenteesta aiheutuvat haasteet, vähentämään sairauspoissaoloja ja nostamaan keskimääräistä eläkkeellejäämisikää. Yli 55-vuotiaille työntekijöille on toteutettu useita toimenpiteitä. Toimenpiteisiin ovat kuuluneet fyysisen kunnon arviointi ja erityinen keskustelu ikään liittyvistä huolista, työkyvyn heikentymiseen liittyvät työn muutokset tai siirrot, hiljaisen osaamisen säilyttäminen kumppanuusohjelmien avulla, kaikille tarjolla oleva koulutus, työterveyshuollon vahvistaminen, johdon koulutus ja iäkkäille työntekijöille tarkoitettuja hyvinvointialoitteita järjestävä ”senioriryhmä”. Ohjelman perustamisen jälkeen sairauspoissaolot ovat vähentyneet ja keskimääräinen eläkkeellejäämisikä on noussut 2,1 vuotta. Onnistumisen osatekijöitä ovat olleet lainsäädännön vankka taustatuki, organisaation toimintakulttuuri, osallistava lähestymistapa ja toteutettujen toimenpiteiden monipuolisuus. Ohjelma – erityisesti työkykyä koskeva johdon koulutus ja fyysisen kunnon arviointi iäkkäiden työntekijöiden tarvitsemien muutosten toteuttamiseksi – on siirrettävissä kaiken kokoisiin organisaatioihin ja kaikille aloille.

Lataa in: en