Foresight

Ennakointitutkimus kiertotaloudesta ja sen vaikutuksista työterveyteen ja -turvallisuuteen

Keywords:

Vaihe 1: Makrotason skenaariot

Kiertotalouteen siirtyminen on olennainen osa EU:n tavoitetta saavuttaa hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä ja luoda samaan aikaan kestävää kasvua ja laadukkaita työpaikkoja.

Tulevaisuutta hahmottelevassa EU-OSHAn hankkeessa tarkastellaan vuoteen 2040 saakka, miten kiertotalouteen siirtyminen mahdollisesti vaikuttaa eri aloihin sekä työterveyteen ja -turvallisuuteen.

Tämä raportti – joka on hankkeen ensimmäinen vaihe – sisältää neljä tulevaisuuden skenaariota, joiden on tarkoitus virittää keskustelua sekä riskeistä että mahdollisuuksista. Digitalisaatio on keskeinen edellytys kiertotalouteen siirtymisessä, ja jäteala on ratkaisevan tärkeä kauttaaltaan kiertotaloudessa. Raportissa tarkastellaankin kiertotaloutta erityisesti digitalisaation vaikutusten ja jätealaan kohdistuvien seurausten näkökulmasta.

Hankkeen toisessa vaiheessa työstetään edelleen skenaarioita ja keskitytään niiden levittämiseen ja muokkaamiseen sidosryhmäkeskusteluissa ja työpajoissa.

Lataain: en