Kohokohtia
Takaisin kohokohtiinKuljetus- ja varastotyöntekijöiden turvallisuuden ja terveyden ohjaus: uusi ESENER-raportti on julkaistu
Kuljetus- ja varastointiala on hyvin monipuolinen, ja siihen kuuluu monia erilaisia rooleja, esimerkiksi kuljettajien ja varastonhoitajien tehtäviä. Alalla on EU:ssa yli 10 miljoonaa työntekijää, joten kohdennettu lähestymistapa työturvallisuuteen ja työterveyteen on ratkaisevan tärkeä.
EU-OSHA on julkaissut raportin Kuljetus- ja varastointipalvelut – tulokset Euroopan yrityksille tehdystä uusia ja kehittyviä riskejä koskevasta kyselytutkimuksesta (ESENER), jossa tarkastellaan alan työterveyden ja -turvallisuuden hallintaa kolmelta tutkimuskierrokselta (2019, 2014 ja 2009) saatujen tulosten ja alan edustajien haastattelujen pohjalta.
Raportissa yksilöidään vaikuttavat tekijät, kuten yrityksen koko ja työntekijöiden kannalta tärkeimmät riskitekijät, kuten pitkittynyt istuminen ja koneiden kanssa työskentelyyn liittyvien onnettomuuksien riski. Julkaisussa tarkastellaan myös yleisimpiä terveysongelmia, kuten tuki- ja liikuntaelinsairauksia ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia, ja ehdotetaan räätälöityjä toimintapoliittisia suuntaviivoja alan työterveyden ja -turvallisuuden parantamiseksi.
Raportista on saatavilla myös tiivistelmä, ja alan kattavien kyselytutkimusten tuloksia voi tarkastella ESENER-tietojen visualisoinnin avulla.