|
Etusivu
Työsuojelu pientyöpaikoilla -sivusto tarjoaa työsuhteita, työympäristöä ja muita työoloja koskevaa tietoa pientyöpaikkojen tarpeisiin. Sivuille on koottu tärkeimmiksi katsottuja aiheita, joista on tiivis esitys sekä linkkejä keskeisiin lisätiedon lähteisiin sekä työvälineisiin. Sivujen sisältö perustuu pääosin sosiaali- ja terveysministeriön Pienyrityksen työympäristö tuloksentekijänä -oppaaseen (ns. possuesite).
Sivut on laadittu siten, että niihin voi tutustua aihe kerrallaan. Kun työpaikalla tulee esille jokin työoloihin liittyvä ongelma tai muuten ratkaisua vaativa asia, näiltä sivuilta voi löytää "ensi käden tiedot".
Työsuojeluasioiden hoitaminen kuuluu työnantajan perusosaamiseen. Työsuojelun toteutuksessa alkuun pääsemiseksi keskeisiä työsuojeluun liittyviä vaatimuksia on koottu sivulle "Mitä työnantajan tulee tehdä"
Riskien arviointi
Työpaikan riskien arviointi on kaiken turvallisuustoiminnan perusta. Riskien arviointi osassa kerrotaan riskien arvioinnin perusteista sekä keskeisistä työvälineistä, joiden avulla arvioinnin voi tehdä. Lue lisää...
Työsuhdetietoa
Työsuojeluhallinnon WWW-sivuilla on työsuhdetietoa sekä asiaan liittyviä lomakkeita ja kaavakkeita. Sivuilla on mm. ohjeita työnantajalle ja työntekijälle. Lue lisää...
Taloudelliset vaikutukset
Työolojen kohentaminen sekä järjestykseen ja siisteyteen panostaminen parantavat tuottavuutta merkittävästi samalla kun työtapaturmat ja poissaolot vähenevät. Lue lisää...
Työterveyshuolto
Työterveyshuollon toiminta lähtee yrityksen tarpeista, jotka määritellään yhdessä työnantajan, työntekijän ja työterveyshenkilöstön kanssa. Lue lisää...
Työympäristö
Työturvallisuuslaki edellyttää, että työtilat ovat turvalliset ja työhön sopivat. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi valaistus, ilmanvaihto ja turvamerkinnät on hyvin järjestetty ja melulle ja vaarallisille aineille altistuminen on ehkäisty. Lisäksi työympäristöön liittyy käytettävien koneiden, laitteiden ja työmenetelmien turvallisuus. Lue lisää...
TYKY-toiminta
Työkykyä ylläpitävällä toiminnalla tarkoitetaan kaikkea toimintaa, jolla pyritään vaikuttamaan terveyteen, työ- ja toimintakykyyn, hyvinvointiin ja tuottavuuteen. Lue lisää...
Työsuojeluyhteistyö
Työturvallisuuden ylläpitäminen työpaikalla edellyttää aina työnantajan ja työntekijän yhteistoimintaa. Laki ja asetus työsuojelun valvonnasta sekä työsuojelusopimukset määrittelevät toimintaa varten muodostettavat yhteistyöelimet. Niiden perusteella on työpaikalle nimettävä työsuojelupäällikkö ja tarvittaessa valittava työsuojeluvaltuutettu ja perustettava työsuojelutoimikunta. Lue lisää...
Yhteiset työpaikat
Yhteisillä työpaikoilla tarkoitetaan sellaisia työpaikkoja, joilla työskentelee samaan aikaan usean työnantajan työntekijöitä. Tällaisissa tilanteissa eri toimijat voivat aiheuttaa erilaisia vaaroja tai haittoja toisilleen. Lue lisää...
Lainsäädäntö
Työsuojelun tietopankkiin on koottu tietoa työsuojeluun liittyvästä lainsäädännöstä. Lue lisää...
Linkkejä työvälineisiin
Sivulle on koottu keskitetysti linkkejä erilaisiin käytännöllisiin työvälineisiin. Lue lisää...
Lisätietoa
Mistä lisää tietoa sekä linkkejä työvälineisiin. Lue lisää...
|