Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Omat työkalut
Siirry sisältöön. Hae UKK Ohjeita Virastosta

European Network - Finland

Viraston verkosto
Sijainti: Pääsivu Hyvät käytännöt Turvallisuus yhteisellä työpaikalla

Turvallisuus yhteisellä työpaikalla

Yhteisellä työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva työnantaja eli pääasiallisen määräysvallan käyttäjä. Yhteinen työpaikka on kyseessä myös kun työpaikalla toimii vähintään kahden työnantajan työntekijöitä tai yhden työnantajan lisäksi on vähintään yksi itsenäinen työnsuorittaja. Yhteisellä työpaikalla toiminnot ovat ajallisesti samanaikaisia tai peräkkäisiä, ja eri toimijoiden suorittama työ voi vaikuttaa toisten työntekijöiden turvallisuuteen tai terveyteen.

Yhteisten vaarojen työpaikkoja ovat työpaikat, joilla ei ole yhtä työympäristön kokonaisuutta hallitsevaa työnantajaa, mutta joilla on yhteisiä riskejä. Yhteisten vaarojen työpaikkoja voivat olla esimerkiksi kauppakeskukset tai rautatieasemat, joissa on paljon erillisiä palveluyrityksiä. Esimerkiksi kauppakeskuksessa voi työskennellä satoja työntekijöitä, mutta yksittäisten työpaikkojen pienuudesta tai muista syistä johtuen vain harvoilla työntekijöillä on työsuojeluvaltuutettu.

Lisätietoja: