Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Omat työkalut
Siirry sisältöön. Hae UKK Ohjeita Virastosta

European Network - Finland

Viraston verkosto
Sijainti: Pääsivu Hyvät käytännöt Alakohtainen tietopankki Yrittäjyys ja työhyvinvointi pientyöpaikoilla

Yrittäjyys ja työhyvinvointi pientyöpaikoilla

Yrittäjyys ja yritysten toiminta on keskeinen osa maamme talouselämää. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan Suomessa oli yrittäjiä vuoden 2006 lopussa ennätysmäärä 229 500, joista yksinyrittäjiä oli 61 prosenttia. Yrittäjistä valtaosa on yli 40-vuotiaita; alle 35-vuotiaiden yrittäjien osuus on Suomessa suhteellisen pieni.

Yrittäjyydelle ominaisia piirteitä ovat rohkeus, riskinotto, päättäväisyys ja ahkeruus. Yrittäjät sitoutuvat työhönsä ja siitä muodostuu usein keskeinen elämän sisältö. Yrittäjät työskentelevät keskimäärin yli 50 tuntia viikossa, joka on palkansaajia selkeästi enemmän. Lisäksi yrittäjät pitävät noin 3 vapaapäivää kuukaudessa, viettävät vuosilomaa noin kaksi viikkoa ja ovat harvoin sairauden takia poissa työstä.

Yrittäjät tiedostavat yhä enemmän olevansa yrityksensä tärkein voimavara. Yritystoiminnan toteutus kuitenkin kuluttaa yrittäjien voimavaroja siten, että omasta terveydestä ja työkyvystä huolehtiminen sekä työn ja työolojen terveyttä vaarantavien tekijöiden tunnistaminen ja poistaminen jäävät taka-alalle tai unohdetaan jopa kokonaan. Yrittäjän terveyden, työkyvyn ja työolojen turvallisuuden edistäminen vaikuttavat yrityksen tulokseen ja sitä kautta myös yrittäjän ja hänen perheensä toimeentuloon.

Yrittäjä ja muu omaa työtään tekevä voi järjestää itselleen työterveyshuollon. Kela korvaa yrittäjälle osan tästä aiheutuneista kustannuksista vuosittain vahvistettavaan enimmäismäärään saakka. Lisäksi yrittäjä on voinut vähentää verotuksessaan työterveyshuollostaan aiheutuneita kustannuksia.

Työhyvinvointi pientyöpaikoilla

Yrittäjä on pienyrityksen tärkein henkilö. Kun huolehdit omasta terveydestäsi ja hyvinvoinnistasi, huolehdit yleensä myös henkilöstösi hyvinvoinnista ja yrityksesi työympäristöstä. Perehdy miten sinä esimiehenä voit vaikuttaa työyhteisön hyvinvointiin, niin alaistesi kuin omaasi.

Hyvinvoiva henkilöstö on huomattavasti tuottavampi voimavara yritykselle kuin huonovointinen. Hyvinvoiva henkilöstö on vähemmän poissa töistä ja aiheuttaa vähemmän sairaanhoitokustannuksia ja lähtee eläkkeelle myöhemmin.

Henkilöstön työkyky on yrityksen menestymisen kannalta keskeinen tekijä. Tämän vuoksi henkilöstön työkykyä ja työhyvinvointia kannattaa työpaikoilla tukea. Turvallinen työympäristö on työhyvinvoinnin edellytys.

Tutustu myös

SYTY 2000®-projekti. Yrittäjän terveyden ja työkyvyn edistäminen. Työterveyslaitos. 2007.


Arviointimenetelmiä

SYTY 2000 - Yrittäjän työterveyshuolto. Varsinais-Suomen Yrittäjät, sosiaali- ja terveysministeriö, Työterveyslaitos. ESR-hanke. Viestintäharju Oy 2006.

Yrittäjän työ ja terveys. Oma-arviointilomake (pdf, 4 s.)

Yrittäjän työn ja terveyden arviointi. Internet-lomake (2 s.). Vastauksen voi tulostaa.


Oppaita

Yrittäjän työterveyshuolto - Opas työterveyshuollon toteuttamiseksi. Saarni H, Pakkala L, Rekola L, Kalanen K, Oksanen T, Wibom H. Viestintäharju Oy 2006.