Siivous- ja puhdistuspalvelu
Siivous- ja puhdistuspalveluilla tarkoitetaan työ- ja asuintilojen ylläpito- ja perussiivousta. Ala kansainvälistyy kovaa vauhtia ja tämä tuo alalle uusia haasteita muun muassa työn opastukseen. Siivoojilla tuki- ja liikuntaelinvaivat ovat yleisiä ja ergonomian kehittäminen siivoustyössä onkin edelleen tärkeä seikka huomioitavaksi.
Siivousala on työvoimavaltaista, Suomessa on miltei 70.000 siivoojaa. Ala on kasvanut tasaisesti viimeisen 15 vuoden aikana. Alalle on tyypillistä osa-aikaiset työsuhteet, naisvaltaisuus sekä ikääntyvät työntekijät. Alan kasvu, siivoojien siirtyminen joukolla eläkkeelle sekä työvoiman monikulttuurisuus tuovat alalle uusia haasteita. EU-yhteistyössä tehdyt suositukset siivousalalle kohdentuvat muun muassa ammattitaidon kehitykseen, kokopäivätyön lisäämiseen sekä työntekijöiden terveyden ja turvallisuus parantamiseen.
Lähde: Työ ja terveys Suomessa 2006, Työterveyslaitos
Aiheeseen liittyviä sivustoja
- Järjestys ja siisteys. Työsuojelupiirit.
- Puhtausala. Suomen Siivoustekninen liitto ry.
- Työturvallisuuslaki 23.8.2002/738. Finlex-Valtion säädöstietopankki.
Tutkimuksia
Tapausesimerkkejä
- Ammatillinen muutostarve siivouspalveluyrityksissä. ESR-projektin loppuraportti.
Euroopan sosiaalirahaston (ESR) projektit Suomessa ohjelmakaudella 1995-1999. - Jämsän, Keravan, Kotkan ja Kuusankosken kaupungit: Työkykyä ylläpitävä toiminta siivoustoimialalla.
Hankkeen raportti. Työministeriö. - Kehittämisohjelma puhtauspalvelualan kehittäjänä Keski-Suomessa. Ala-Ilomäki, Tarja. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, matkailu-, ravitsemis- ja talousala, palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelma. Opinnäytetyö.
- KYSsin ilmanvaihtojärjestelmät säännöllisessä tehohuollossa. Artikkeli. Lassila&Tikanoja.
- Palveluyrittäjyydellä parempaan toimeentuloon ja palvelun laatuun (palpa).
Työelämän kehittämisohjelma-projekti. Työministeriö. - Puhtauspalvelualan kehittämisohjelma Keski-Suomeen 2002-2010 - Puhtaus osana laatutoimintaa.
Tarja Toropainen. Jyväskylän aikuisopisto. - Sisäilma ja siivous –projekti. Helsingin yliopisto, Kotitalous- ja käsityötieteen
laitoksen toteuttama tutkimusprojekti. Tekes.
Oppaita
- Kehitä siivoustyötä - Edistä työhyvinvointiasi. Työturvallisuuskeskus.
- Puhdistan ja suojaan - Puhdistuspalvelualan oppikirja maahanmuuttajille. Opetushallituksen verkkokauppa.
- Ulkomaalaisten työnopastus (siivousala). Työturvallisuuskeskus.
- Vastaliikeopas siivoojille. Työturvallisuuskeskus.
Julkaisuja
- Allergia- ja astmaperheen kotisiivous. Anne-Maarit Kultapuro. Oulun palvelualan opisto. 2006.
- Siivoojan työn ammattitaitovaatimukset. Opinnäytetyö. Minna Lahtinen. Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Kirjasto- ja tietopalvelu.
- Siivousalalla sairastetaan edelleen eniten. Palkkatyöläinen -lehden teemana siivous. 2003 nro 10/03
- Siivoustyö Euroopan unionissa. Veikko Louhevaara. Työterveiset –lehtiartikkeli 1999-02. Työterveyslaitos.
- Siivoustyö on kunnon asia. Leena Seretin. Tiedonsilta –lehti. Työsuojelurahasto.
- Puhtausala. Suomen Siivoustekninen liitto ry:n. Julkaisuja.
- Turvallisesti ja puhtaasti käsikädessä. Suomen Sairaalahygienialehti. Suomen Sairaalahygieniayhdistys ry. Terveysportti.
Esitelmiä
- PINTA – Likaantumattomat pinnat 2002–2006 –ohjelman semiaariaineistot. Tekes.
- Siivous on arkipäivän kemiaa. Tuula Suontamo. (pdf, s.18)
- Siivoojan terveys ja työkyky. Leila Hopsu. Työterveyslaitos. (pdf, s. 31)
- Ylläpitosiivouksen ergonomia. Anneli Pekkarinen ja Sirpa Ojala. Työterveyslaitos. (pdf, s. 14)

