HenRI – Henkilöturvallisuus räjähdysvaarallisissa työympäristöissä
Koulutusaineistoa ja ohjeita räjähdysvaaran torjumiseksi
HenRI-työvälineiden tarkoituksena on lisätä tietoisuutta räjähdysvaaraa aiheuttavista tekijöistä ja tukea ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä räjähdysvaaran torjumiseksi työpaikoilla. Työvälineiden tarkastelunäkökulmana on työn tekeminen – työn tekijät, työn johtaminen ja ohjaaminen, työolosuhteet sekä työmenetelmät ja työssä käytetyt välineet ja varusteet.
Räjähdysvaarallisella työympäristöllä tarkoitetaan kaikkia työtiloja ja -paikkoja, joissa käytettävät, käsiteltävät tai varastoitavat aineet voivat ominaisuuksiensa tai olosuhteiden vuoksi aiheuttaa räjähdysvaaraa. Sivusto sisältää tietoa ja työvälineitä sekä syttyvien ilmaseosten että räjähteiden käsittelyn turvallisuuden varmistamiseksi.
Henkilöturvallisuudella tarkoitetaan ihmisten - niin työntekijöiden kuin asiakkaiden ja vierailijoidenkin - turvallisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin varmistamista.
Työvälineet on laadittu niin, että niitä voidaan käyttää erilaisten räjähdysvaarallisten työympäristöjen turvallisuustason arviointiin ja toimenpiteiden suuntaamiseen. Kemian- tai elintarviketeollisuuden lisäksi räjähdysvaarallisia työympäristöjä löytyy esimerkiksi lääketeollisuudesta ja maataloudesta. Räjähdysvaara voi esiintyä myös esimerkiksi jätevesihuollon, kaasunjakelun tai metalliteollisuuden työtehtävissä.
HenRI-työvälineet
HenRI-riskikartta (pdf)
Riskikartta on yhdellä kuvalla esitetty kokonaisuus räjähdysvaaraan vaikuttavista tekijöistä. Myös HenRI-koulutusaineisto noudattaa riskikartan jäsennystä ja otsikointia. Riskikarttaa voidaan käyttää oman toiminnan nykytilan tarkistuslistana, riskien tunnistamisen tukena tai yleiskatsauksena aiheeseen.
HenRI-koulutusmateriaali (pdf 1.20 MB). Lisäksi Power Point (3.00 MB).
Koulutusmateriaali sisältää 175 kalvoa PowerPoint –tiedostona. Kalvot noudattavat riskikartan mukaista otsikointia ja tiedosto on rakennettu niin, että jokainen otsikkoaihe on oma itsenäinen kokonaisuutensa. Lisäksi koulutusmateriaali sisältää havainnollisia videoleikkeitä turvalliseen työskentelyyn liittyvistä seikoista:
Videoleikkeet (avi):
Varautunut henkilö riskitekijänä - asetonin syttymä 1 (425 kB)
Erilaisten lattiamateriaalien vaikutus henkilön varautumiseen 2 (569 kB)
Varautunut muoviastia riskitekijänä 3 (1.02 MB)
Vaatetuksen vaikutus henkilön varautumiseen 4 (388 kB)
Varautunut suojavaate riskitekijänä 5 (1.25 kB)
HenRI-turvallisuusohjeet (pdf)
Turvallisuusohjeisiin on koottu keskeiset turvallisen työnteon edellytykset räjähdysvaarallisten työympäristöjen kannalta. Turvallisuusohjeet ovat koulutuksen tukiaineistoa, jota voidaan esimerkiksi jakaa koulutustilaisuuksissa osallistujille kalvokopioiden rinnalla tai jopa niiden sijaan.
HenRI-työpohjat (pdf)
Työpohjat on tarkoitettu työpaikan omatoimiseen räjähdysvaaran tunnistamiseen ja turvallisuuden nykytilan arviointiin
HenRI-kyselytyökalu (linkki). Julkaistaan helmikuussa 2008
www:ssä toimiva kysely on tarkoitettu yrityksen henkilöstön osaamiskartoitukseen ja koulutustarpeen arviointiin räjähdysvaarallisissa tiloissa edellytettäviin turvallisiin työtapoihin liittyen.
Työvälineiden käyttö ja soveltaminen
HenRI-työvälineet ovat sellaisenaan vapaasti käytettävissä esimerkiksi yrityksen omissa koulutuksissa (oman henkilökunnan ja alihankkijoiden perehdytyksessä, kertauskoulutuksessa jne) sekä itseopiskelussa ja aiheeseen perehtymisessä.
Yritykset voivat muokata aineistoa omien tarpeidensa mukaisesti. Yrityksen kannattaa räätälöidä aineistoa sopimaan juuri omaan toimintaansa ja olosuhteisiinsa – lisätä esimerkkejä omasta toiminnasta, käytettävistä aineista, sattuneista varatilanteista jne. Aineiston julkisessa esittämisessä on käytettävä viittausta alkuperäiseen materiaaliin. Kuvat materiaaliin on saatu hankkeen osallistuvilta yrityksiltä ja niiden käyttöoikeus rajoittuu tähän koulutusmateriaaliin.
Aineiston uudelleenkäyttöä ja muokkausta konsulttitoiminnassa ja tutkimuksessa koskee joitakin rajoituksia. Jos aineistoa halutaan räätälöidä, jatkokehittää tai uudelleen julkaista on VTT:hen otettava etukäteen yhteyttä.
Laadukas riskienhallintatyö edellyttää aina asiaan paneutumista ja joissakin tapauksissa erityistä asiantuntemusta. Emme vastaa sivustossa esitettyjen tietojen ja ohjeiden käytöstä mahdollisesti aiheutuvista vahingoista. Erityisen merkittävien räjähdysriskien hallinnassa syytä tutustua voimassaoleviin säädöksiin, selvittää mahdolliset tulkinta- ja soveltamisohjeet, seurata vaatimusten kehittymistä ja tarvittaessa kysyä viranomaisten tai asiantuntijoiden kanta asiaan.
HenRI-aineiston tausta
Tämän sivun aineistot ovat syntynyt vuosina 2006 – 2008 toteutetun ”Henkilöturvallisuus räjähdysvaarallisessa ympäristössä (HenRI)” -hankkeen tuloksena. Hanke toteutettiin VTT:n, Työsuojelurahaston, Sosiaali- ja terveysministeriön, Työterveyslaitoksen sekä Tampereen teknillisen yliopiston sekä hankkeeseen osallistuneiden yritysten yhteistyönä. Yritykset edustivat kemian-, petrokemian- ja räjähdeteollisuuden yrityksiä sekä Ex-tiloissa käytettävien valaisimien ja suoja-asujen valmistajia ja huoltajia. Yhteyshenkilö työvälineiden sisältöön liittyen on tutkija Tuija Luoma, VTT, puh: 020 722 3488. TIEDOTE.

