Terveyden edistäminen työpaikalla
Terveyden edistäminen työpaikalla yhdistää työnantajien, työntekijöiden ja yhteiskunnan pyrkimykset ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin parantamiseksi työssä. Tähän pyritään parantamalla työn ja työympäristön organisointia, edistämällä työntekijöiden osallistumista työpaikallaan terveyden edistämisen prosessiin kokonaisuudessaan, mahdollistamalla terveydelle suotuisat valinnat ja kannustamalla henkilökohtaiseen kehittämiseen.
Yleistä
Terveyden edistäminen työpaikalla on enemmän kuin vain lainmukaisten työterveys- ja työturvallisuusvaatimusten noudattamista. Se tarkoittaa myös sitä, että työnantaja auttaa aktiivisesti henkilökuntaa parantamaan omaa terveyttään ja hyvinvointiaan yleensä. Tässä on keskeistä työntekijöiden osallistuminen sekä heidän tarpeidensa ja näkemystensä huomioon ottaminen työn ja työpaikan organisoinnissa.
Kun työntekijät voivat paremmin ja ovat terveempiä, terveyden edistämistä työpaikalla seuraa monia myönteisiä vaikutuksia. Niitä ovat esimerkiksi vähäisempi henkilöstön vaihtuvuus ja poissaolojen määrä, parantunut työmotivaatio ja tuottavuus sekä positiivisempi kuva työnantajasta huolehtivana organisaationa.
Terveyden edistäminen työpaikalla kohdistuu yleensä eri aiheisiin ja liittyy käytännössä usein tiiviisti riskinarviointiin. Terveyden edistämiseen työpaikalla liittyviä näkökohtia ovat esimerkiksi
- työntekijöiden osallistuminen työn organisoinnin parantamiseen.
- työntekijöiden aktiivinen osallistuminen ja kuuleminen heidän työympäristönsä kehittämisessä.
- kaikki hyvinvointia työssä parantavat toimet, kuten joustava työaika tai etätyö kotona.
- terveellisen työpaikkaruokailun esiinottaminen tiedottamalla oikeaoppisesta ravitsemuksesta sekä tarjoamalla mahdollisuuden terveelliseen työpaikkaruokailuun ruokalassa tai tilat ruuan valmistamiseen itse.
- tupakasta tiedottaminen, mukaan lukien mahdollisuus osallistua veloituksetta tupakoinnin lopettamisen tukiohjelmiin sekä laajan tupakointikiellon ottaminen käyttöön koko yrityksessä.
- mielenterveyden tukeminen tarjoamalla johtajille ryhmineen kursseja stressin ja jännittyneisyyden hallintaan, tarjoamalla kaikille työntekijöille mahdollisuus käydä nimettömänä psykologin vastaanotolla.
- liikunta ja fyysinen aktiivisuus tarjoamalla liikunnallisia kursseja, kannustamalla liikkumaan, edistämällä työpaikan aktiivista ja terveydelle suotuisaa ilmapiiriä seuraamalla terveyttä, tarjoamalla tilaisuuden mittauttaa esimerkiksi verenpaine tai kolesterolitaso.
Lisätietoja terveyden edistämisestä työssä on factsheet-tiedotteissa "Workplace health promotion for employees" ja "Workplace health promotion for employers ". Tapaustutkimuksemme terveyden edistämisestä työpaikalla sisältävät monia käytännön ratkaisuja, jotka osoittavat, miten eri yritykset Euroopassa ovat edistäneet terveyttä työpaikoilla.
Tupakansavun kielteisten vaikutusten ehkäiseminen työpaikalla
Altistuminen on pahasta niin tupakoitsijoiden’ kuin tupakoimattomienkin’ terveydelle. Se voi aiheuttaa vakavia ongelmia kuten esimerkiksi sydän- ja verisuoni- sekä hengityselinsairauksia, ja sillä on kielteisiä vaikutuksia myös lisääntymiseen. Edelleen se voi aiheuttaa syöpäkuolemia (erityisesti keuhkosyöpää), sepelvaltimosairauksia ja aivohalvauksia.
Kuitenkin tuhannet työntekijät altistuvat edelleenkin tupakansavulle työpaikoillaan. Euroopan työterveys- ja turvallisuusviraston, EU-OSHA'n arvion mukaan yli 9 000 työntekijää kuoli vuonna 2008 EU 27 maissa keuhkosyöpään passiivitupakoinnin johdosta työpaikalla. Arvio perustuu ILO:n työkuolematietoihin.
Inhimillisen kärsimyksen lisäksi tupakansavulle altistuminen aiheuttaa merkittävää taloudellista rasitetta suorina kuluina kasvaneiden terveydenhoitokustannusten muodossa sekä epäsuorina tuotannonmenetyksiin liittyvinä kuluina.
On kaikkien edun mukaista ’torjua tupakansavulle altistumista!
- Työnantaja voi torjua tupakansavulle altistumista työympäristössä (ETS) soveltamalla savuttomuuspolitiikkaa sekä tukemalla tupakoivia työntekijöitä tarjoamalla heille tupakoinnin lopettamiseen tähtääviä ohjelmia.
- Tupakoivan työntekijän tulisi olla huomaavainen eikä altistaa muita työntekijöitä tupakansavulle sekä osallistua vieroitusohjelmiin tupakoinnin lopettamiseksi.
- Tupakoimaton työntekijä voi nostaa tämän asian esiin työnantajan ja tupakoitsevan työtoverin kanssa saadakseen nauttia savuttomasta työpaikasta.
EU-OSHAn hyviä käytäntöjä koskevaa tietoa tupakansavulle altistumisen ehkäisemisestä työpaikoilla
- Julkaisut
- Tapaustutkimukset
- Riskinarvioinnin välineet
- Hyödyllisiä linkkejä (usealla kielellä)
Lisätietoja
- Euroopan työmarkkinaosapuolten konsultointi työntekijöiden suojelemiseksi tupakansavulle altistumiseen liittyviltä riskeiltä työpaikalla
- Euroopan komission tietoa savuttomasta ympäristöstä (vain englanniksi) sekä sen "Ex-tupakoitsijaa ei pysäytä mikään" -kampanja
- Tupakoimattomuuskumppanuus (vain englanniksi)
Napo: keuhkot työssä


Factsheet 94 – TYKY-toimintaa työntekijöille

