Lehdistötiedotteet
Ylös yksi taso- Uusi Terveellisen työn kampanja patistaa työnantajia ja työntekijöitä yhteistyöhön - 20.04.2012
-
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) käynnistää uuden kaksivuotisen Terveellinen työ -kampanjansa nimeltä "Yhteistyöllä riskit hallintaan". Työpaikat ovat EU:n alueella turvallisempia ja terveellisempiä kuin koskaan. Joka vuosi tapahtuu kuitenkin 6,9 miljoonaa työtapaturmaa ja työperäisiä sairauksia ilmenee miljoonia. Heikosta turvallisuudesta ja terveydestä johtuvaa inhimillistä kärsimystä on mahdotonta mitata, mutta taloudellisten kustannusten arvioidaan olevan 490 miljardia euroa vuodessa – yli puolet EU:n rahoituskriisin tukirahaston tämänhetkisistä kuluista. EU-OSHAn uudessa kampanjassa keskitytään osoittamaan johtajuuden ja työntekijöiden osallistumisen merkitys työterveyden ja työturvallisuuden parantamisessa työpaikalla.
- Työperäinen stressi lisääntyy, sanoo kahdeksan kymmenestä Euroopan-laajuiseen mielipidekyselyyn vastanneesta - 27.03.2012
-
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston teettämän toisen Euroopan-laajuisen työterveyttä ja työturvallisuutta koskeneen mielipidekyselyn mukaan työperäinen stressi aiheuttaa huolta valtaosalle Euroopan työvoimasta. Tutkimuksen toteutti Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston puolesta Ipsos MORI, ja siinä tarkasteltiin yli 35 000:n suureen yleisöön kuuluvan henkilön mielipiteitä tämänhetkisistä työpaikkojen ongelmista, kuten työperäisestä stressistä sekä työsuojelun merkityksestä taloudelliselle kilpailukyvylle pitempien työurien kannalta.
- Tähtää riskien hallintaan! EU-OSHA julkistaa vuoden 2011 valokuvauskilpailun voittajat - 22.11.2011
-
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) on julkistanut työturvallisuuttta ja työterveyttä koskevan Euroopan laajuisen valokuvauskilpailunsa voittajat. Krzysztof Maksymowicz Puolasta sai ensimmäisen palkinnon ompelijasta ottamastaan valokuvasta Terveellinen työ -huippukokouksessa Bilbaossa.
- EU-OSHA päättää ennätyksiä rikkoneen turvallisen kunnossapidon kampanjan Euroopan työsuojelun huippukokoukseen. - 22.11.2011
-
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) päättää kaksivuotisen turvallisen kunnossapidon kampanjansa Terveellinen työ -huippukokouksessa. Bilbaossa järjestettävään kaksipäiväiseen huippukokoukseen osallistuu Euroopan johtavia asiantuntijoita ja päätöksentekijöitä, muun muassa työllisyydestä, sosiaaliasioista ja osallisuudesta vastaava Euroopan komission jäsen Lászlo Andor, EU-OSHAn uusi johtaja Christa Sedlatschek ja hallitusten ja työmarkkinaosapuolten edustajia.
- Work Hard – Play Hard. EU-OSHA palkitsee vuoden 2011 työpaikkaterveyden elokuvakilpailun voittajan - 26.10.2011
-
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) esittelee kolmannen Terveellinen työ -elokuvapalkinnon voittajan Leipzigin 54. kansainvälisillä dokumentti- ja animaatioelokuvafestivaaleilla (DOK Leipzig). Tänä vuonna parhaan työaiheisen dokumentin palkinnon voitti Carmen Losmann Saksasta elokuvallaan Work Hard – Play Hard, jossa tarkastellaan työn organisoinnin ja johtamisen moderneja teorioita.
- Euroopan työsuojeluviikko kiinnittää huomiota turvalliseen kunnossapitoon. - 24.10.2011
-
Turvallinen kunnossapito on aiheena Euroopan työsuojeluviikolla, jota vietetään tänä vuonna 24.–28. lokakuuta. Viikolla järjestetään tietoisuutta lisääviä tapahtumia, kuten työpajoja, seminaareja ja näyttelyjä. Työsuojeluviikko on osa Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston ja sen yhteistyökumppaneiden eri puolilla Eurooppaa ja muuallakin järjestämää Terveellinen työ -kampanjaa.
- EU-OSHA käynnistää käänteentekevän hankkeen riskinarvioinnin helpottamiseksi Euroopan pienissä yrityksissä - 12.09.2011
-
Vuorovaikutteinen online-riskinarviointihanke (OiRA), joka käynnistettiin virallisesti tänään, on ensimmäinen EU-tason aloite, jolla helpotetaan työpaikkojen riskinarviointia. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) kehittämä innovatiivinen väline auttaa Euroopan 20 miljoonaa mikro- ja pienyritystä parantamaan työntekijöidensä työterveyttä ja työturvallisuutta, kun riskit voidaan arvioida helppokäyttöisen ja maksuttoman verkkosovelluksen avulla.
- Christa Sedlatschek EU-OSHAn johtajaksi - 26.07.2011
-
Christa Sedlatschek on nimitetty Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) uudeksi johtajaksi. Hän on tällä hetkellä Saksan liittotasavallan työturvallisuus- ja työterveyslaitoksen (BAuA) aloitteista ja ohjelmista sekä viestinnän ja verkostojen hallinnoinnista vastaava päällikkö ja työn uutta laatua koskevan hankkeen (www.inqa.de) johtaja.
- Kunnossapidon turvallisuuskampanja on saanut uusia lähettiläitä johtavista eurooppalaisista yrityksistä ja järjestöistä. - 07.06.2011
-
Virallisten kampanjakumppanien määrä on Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston järjestämän kunnossapidon turvallisuuteen liittyvän työsuojelukampanjan toisena vuonna noussut 52:een, kun mukaan on liittynyt seitsemän julkisen ja yksityisen sektorin yleiseurooppalaista järjestöä ja monikansallista yritystä: AEIP, CPME, Dupont, ECTA, EORNA, Golder Associates ja UEPG.
- EU-OSHAn vuosikertomus 2010 terveen työvoiman merkityksestä talouden elpymiselle ”EU-OSHA Annual Report 2010: a healthy workforce is key to a sustainable economic recovery”. - 28.06.2011
-
Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston (EU-OSHA) johto pitää työntekijöiden hyvinvointia avaimena kestävään talouden elpymiseen.
- EU-OSHAn kolmannen kerran jaettava Terveellinen työ -elokuvapalkinto on askel kohti terveellisempiä ja turvallisempia työpaikkoja - 19.05.2011
- Kolmantena peräkkäisenä vuotena jaettavalla elokuvapalkinnolla Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) asettaa jälleen kerran turvalliset ja terveelliset työolosuhteet valokiilaan. Kilpailuehdotuksia voi nyt lähettää, ja paras työhön liittyvä dokumenttielokuva palkitaan 8000 eurolla. Voittaja julkistetaan lokakuussa Leipzigin kansainvälisillä dokumentti- ja animaatioelokuvafestivaaleilla (DOK Leipzig).
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto (EU-OSHA) tekee liikenneturvallisuusalan yhteistyötä YK:n kanssa Decade of Action on Road Safety -hankkeessa kuljettajien riskien vähentämiseksi - 11.05.2011
- Tieliikennealalla työskentelevät ihmiset kohtaavat paljon muitakin riskejä kuin vain kolariin joutumisen vaaran – se on viesti Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirastolta (EU-OSHA), joka avaa tänään uuden verkkosivun auttaakseen pitämään kuljettajat turvassa. Samaan aikaan käynnistyy Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) vuosien 2011–2010 liikenneturvallisuuden vuosikymmen, ja EU-OSHA tarjoaa saataville monia raportteja ja muita resursseja, joilla autetaan vastaamaan haasteseen tieliikennealan työterveydestä ja -turvallisuudesta huolehtimisesta.
- Eurooppalainen valokuvauskilpailu: Osallistumisen määräaika on 31. elokuuta 2011. Älä hukkaa tilaisuutta voittaa 3 000 euron huippupalkinto. - 02.05.2011
-
Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) vuonna 2009 järjestämään kilpailuun saatiin yli 1 600 valokuvaa, ja virasto on käynnistänyt toisen valokuvauskilpailun työturvallisuutta ja työterveyttä koskevan tietoisuuden lisäämiseksi.
- EU-OSHA: Euroopan hyvien käytäntöjen 10. palkintojenjako tapahtuu Maailman työsuojelupäivänä - 28.04.2011
- Järjestyksessä kymmenennessä Euroopan hyvien käytäntöjen palkintojenjakotilaisuudessa Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (Bilbao-virasto) jakoi tunnustuspalkintonsa kahdeksalle organisaatiolle ja yritykselle eri puolilta Eurooppaa niiden merkittävistä saavutuksista turvallisen kunnossapidon edistämiseksi. Palkinnot jaettiin osana viraston “Terveellinen työ” -kampanjaa, jonka teemana on turvallinen kunnossapito. Palkinnot jaettiin Euroopan unionin puheenjohtajamaan Unkarin isännöimässä tilaisuudessa Kansainvälisenä työturvallisuuspäivänä 28. huhtikuuta.
- Työpaikkaväkivalta ja -häirintä lisääntymässä Euroopassa - 31.01.2011
- Väkivalta, kiusaaminen ja häirintä ovat yhä yleisempiä piirteitä Euroopan työpaikoilla Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) uuden raportin mukaan. Organisaatioiden ja kansallisten hallitusten toimia tämän asian suhteen pidetään kuitenkin laajalti riittämättöminä.
- EU:n virasto ja puheenjohtajavaltio Belgia osoittavat, että turvallinen kunnossapito voi pelastaa henkiä. - 25.11.2010
- Tilastojen mukaan 10–15 prosenttia kaikista kuolemaan johtavista työtapaturmista Euroopassa liittyy kunnossapitotöihin. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) järjestää tänään Brysselissä puheenjohtajavaltio Belgian kanssa konferenssin, jossa esitetään, miten turvallinen kunnossapito voi edistää työterveyttä ja -turvallisuutta.
- Työterveyttä käsitelleen dokumenttielokuvakilpailun voittaja valittu - 27.10.2010
- ”Kaikki mikä kiiltää”, on nimeltään ajatuksia herättävä dokumentti, joka voitti Terveellinen työ -elokuvapalkinnon Leipzigin 53. dokumentti- ja animaatioelokuvien festivaaleilla. Filmissä kerrotaan koskettavalla tavalla työläisestä, joka ahertaa kultakaivoksessa pahamaineisella alueella Kirgisiassa. Palkinto, joka jaettiin nyt toisen kerran, liittyy Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (Bilbaon virasto) työturvallisuutta ja työterveyttä Euroopassa edistävään kampanjaan.
- Turvallinen kunnossapito nousee asialistan kärkeen Eurooppa-viikolla - 25.10.2010
- Turvallinen kunnossapito on keskipisteessä maanantaina alkavalla tämän vuoden Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviikolla, jonka aikana Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) ja sen kumppanit järjestävät satoja konferensseja, näyttelyjä ja koulutustilaisuuksia yli 30:ssä Euroopan maassa.
- Taloudelliset kannustimet parantavat työterveyttä ja -turvallisuutta - 29.09.2010
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) äskettäin julkaistu tutkimus viittaa siihen, että taloudelliset kannustinohjelmat, jotka rohkaisevat yrityksiä investoimaan riskien ehkäisyyn, ovat kustannustehokas menetelmä hallituksille, jotka etsivät keinoja vähentää työtapaturmien ja työperäisten sairauksien määrää. EU-OSHA:n taloudellisia kannustimia koskeva raportti julkaistiin kansainvälisen työhygienian liiton (IOHA, International Occupational Hygiene Association) konferenssissa "Health, Work and Social Responsibility" (Terveys, työ ja yhteiskuntavastuu), joka järjestettiin Roomassa 29. syyskuuta 2010.
- Valot! Kuvaus!! Elokuvapalkintovalinnat asettavat valokeilaan työpaikkojen turvallisuuden. - 21.09.2010
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (Bilbao-virasto) sponsoroi jo toisen kerran Terveellinen työ -elokuvapalkintoa tunnustuksena elokuville, joissa keskitytään yksittäisiin työntekijöihin työpaikallaan. 8 000 euron suuruisen elokuvapalkinnon tavoitteena on lisätä tietoisuutta työpaikkojen riskitekijöistä. Tätä avaintekijää Bilbao-viraston työturvallisuuskampanjassa esitellään ensi kuussa Leipzigin 53. kansainvälisillä dokumentti- ja animaatioelokuvafestivaaleilla.
- Työkykyä ylläpitävä toiminta parantaa tuottavuutta ja hyvinvointia - 21.07.2010
- Työkykyä ylläpitävä toiminta (TYKY) edistää terveyttä, vähentää poissaoloja sekä parantaa motivaatiota ja tuottavuutta. Tämä on Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston TYKY-hankkeen taustalla oleva viesti. Työnantajan asema on keskeinen, kun työntekijää rohkaistaan terveisiin elämäntapoihin. Sen lisäksi, että työntekijät ovat terveempiä, jokainen TYKYyn investoitu euro tuo takaisin 2,5–4,8 euroa säästöinä vähentyneistä poissaoloista.
- Turvallinen kunnossapito on hyväksi liiketoiminnalle: 30 yleiseurooppalaista organisaatiota yhdistävät voimansa kampanjan virallisina kumppaneina - 13.07.2010
- Useat yksityisen ja julkisen sektorin yritykset ja järjestöt, joiden joukossa on Euroopan tunnetuimpia yrityksiä, ovat yhdistäneet voimansa Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston (EU-OSHA) kanssa uudessa Kunnossapidon turvallisuuskampanjassa 2010–2011.
- TTT-asioiden valtavirtaistaminen osaksi korkeakouluopetusta: haasteita ja mahdollisuuksia - 29.06.2010
- Huomispäivän arkkitehtien, insinöörien, terveysalan ammattilaisten ja liikkeenjohtajien on oltava tietoisia työturvallisuus- ja työterveysasioista, ja heidän on otettava riskinhallinta osaksi päivittäistä toimintaansa huolehtiakseen omasta ja muiden turvallisuudesta työtä tehdessä. Miten voimme huolehtia siitä, että TTT-koulutus liitetään kiinteästi osaksi korkean tason koulutusta, jotta nuoret ihmiset eivät joudu kohtaamaan näitä asioita vasta työelämään astuessaan? Uudessa raportissa tarkastellaan TTT-asioiden liittämistä korkeakouluopetukseen ja annetaan esimerkkejä näihin haasteisiin vastaamisesta.
- Vuosikertomus 2009: työturvallisuuteen ja työterveyteen panostaminen sijoitus, ei meno. - 22.06.2010
- “Työpaikan terveellisyyteen ja turvallisuuteen panostaminen pitäisi nähdä sijoituksena eikä menona”, toteaa Eurooan työturvallisuus- ja työterveysviraston (EU-OSHA) johtaja. Vuoden 2009 vuosikertomuksen julkistamisen yhteydessä viraston johtaja Jukka Takala varoitti organisaatioita “luopumasta pitkäaikaisista hyödyistä lyhytaikaisen edun tavoittelun hyväksi niiden leikatessa työterveys- ja työturvallisuusbudjettejaan vaikeina aikoina. Tilanteessa, jossa 80 prosenttia Euroopan yritysten johtajista ilmoittaa työpaikkojen onnettomuudet suurimmaksi huolenaiheeksi, ei ole varaa leikata työpaikkojen työterveydestä ja -turvallisuudesta.”
- Uudessa eurooppalaisen kunnossapidon turvallisuuskampanjassa korostetaan turvallisen kunnossapidon merkitystä. - 28.04.2010
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) käynnisti maailman työsuojelupäivänä 28. huhtikuuta uuden eurooppalaisen kunnossapidon turvallisuuskampanjan 2010–2011, jolla pyritään parantamaan kunnossapidon turvallisuutta eri puolella Eurooppaa. Joissakin EU-maissa jopa 20 prosenttia kaikista työtapaturmista liittyy kunnossapitoon, ja monilla aloilla yli puolet kaikista tapaturmista sattuu kunnossapitotöiden yhteydessä.
- Ankaraa aherrusta Euroopan työolojen kohentamiseksi: - 19.11.2009
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (Bilbao-virasto) on julkistanut työterveys- ja työturvallisuusaiheisen valokuvauskilpailun voittajan. Maltalta kotoisin oleva Christopher Azzopardi voitti ensimmäisen palkinnon valokuvallaan ”Beekeeper” (Mehiläishoitaja). Palkinto ojennettiin Espanjan Bilbaossa pidetyssä eurooppalaisessa riskienarviointia ja pk-yrityksiä käsitelleessä huippukokouksessa. Se oli samalla vuosien 2008–2009 Terveellinen työ -kampanjan päätöstapahtuma.
- Riskinarviointikampanja Terveellinen työ päätökseen - 18.11.2009
- “Koska yli 450 eurooppalaista kuolee joka päivä työperäisten syiden takia, työterveyttä ja -turvallisuutta ei voi katsoa ylellisyydeksi näinä taloudellisen kriisin aikoina.” Tähän viestiin päätti Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) johtaja Jukka Takala maailman laajimman työsuojelukampanjan viimeisimmän vaiheen 17. päivänä marraskuuta.
- Huippukokouksessa Terveellinen työ riskienarviointikampanjan - 11.11.2009
- Huippukokous Terveellinen työ -kampanjaan liittyvästä riskinarvioinnista Bilbaossa Espanjassa järjestetään 17. marraskuuta 2009 korkean tason tapahtuma, jossa käsitellään riskinarvioinnin tärkeyttä työpaikoilla, erityisesti pk-yrityksissä. Tapahtuman järjestää Euroopan työturvallisuuden ja työterveyden virasto (EU-OSHA) yhdessä puheenjohtajamaan Ruotsin kanssa.Tämä huippukokous on riskinarviointia käsittelevän Terveellinen työ -kampanjan päätöstilaisuus. Kahden kampanjavuoden aikana on edistetty käytännön toimia, joiden avulla riskejä voidaan hallita ja vähentää työpaikoilla.
- Ensimmäinen ”Terveellinen työ” -elokuvapalkinto julkistettu Leipzigin festivaaleilla - 02.11.2009
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (Bilbao-virasto) on jakanut ensimmäisen ”Terveellinen työ” -elokuvapalkinnon parhaasta työelämään liittyvästä dokumenttielokuvasta Leipzigin 52. kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Vuoden 2009 voittajafilmin nimi on ”Kukoistavaa liiketoimintaa” ja sen on ohjannut hollantilainen Ton Van Zantvoort. Dokumentti kertoo globalisoituneen kukkateollisuuden tuskallisista työolosuhteista.
- Riskinarviointi - avain parempaan työympäristöön - 21.10.2009
- “Paremman riskinarviointikäytännön avulla voimme ehkäistä monia sellaisia työpaikan tapaturmia, joita sattuu päivittäin kaikkialla Euroopassa”, sanoo tri Jukka Takala, Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) johtaja. Takala vierailee ensi viikolla Ruotsissa puhujana korkean tason konferenssissa, jonka järjestää Euroopan unionin puheenjohtajavaltio Ruotsi ja joka käsittelee osallistumista työmarkkinoille.
- Siivousalan terveysriskit ovat EU-OSHA:n vuoden 2009 Euroopan työsuojeluviikon teemana - 21.10.2009
- Siivoustyöntekijöiden työperäisten vaivojen vähentäminen on keskeisenä teemana 19 – 23. lokakuuta järjestettävällä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviikolla. Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston (EU-OSHA) teemaviikon aikana Euroopassa järjestetään satoja tilaisuuksia, jotka kaikki liittyvät työturvallisuuteen ja työterveyteen. Riskinarviointiin liittyvän Terve työpaikka -kampanjan toisena vuotena keskitytään kampanjasanomien edistämiseen aloittain.
- Euroopan työsuojeluviikko keskittyy riskinarviointiin työpaikan haittojen vähentämiseksi - 14.10.2009
- Euroopan työsuojeluviikkoa vietetään 19. – 23. lokakuuta osana kaksivuotista riskinarviointiin keskittyvää Terveellinen työ -kampanjaa. Työsuojeluviikon järjestävät Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) ja sen kumppanit. Kaikkialla Euroopassa järjestetään satoja tapahtumia ja muuta toimintaa, jotka liittyvät työterveyteen ja työturvallisuuteen. Niihin kuuluu esimerkiksi konferensseja, koulutustilaisuuksia ja yritysten välisiä tapahtumia. Uusi tapaustutkimusraportti tarjoaa käytännön neuvoja riskien ehkäisystä.
- Mitä mieltä eurooppalaiset ovat työoloistaan? - 06.10.2009
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto on vastikään julkistanut Euroopan laajuisen työsuojelua koskevan mielipidemittauksen tulokset. Tuloksista käy ilmi, että Euroopan unionin kansalaiset ovat yleisesti huolissaan siitä, että vallitseva talouskriisi heikentää työterveyttä ja työturvallisuutta ja vaarantaa siten kehityksen, jota on tapahtunut viiden viime vuoden aikana. Tulokset myös osoittavat, että useat Euroopan unionin kansalaiset kokevat saaneensa riittävästi tietoa työsuojelusta ja näkevät sen tärkeänä tekijänä uuden työpaikan valinnassa.
- Euroopan laajuisen työsuojeluaiheisen valokuvauskilpailun määräpäivä lähestyy - 10.08.2009
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) järjestämän Euroopan laajuisen valokuvauskilpailun viimeinen osallistumispäivä on pian käsillä. Työterveyttä ja -turvallisuutta käsitteleviä valokuvia voi lähettää vielä 15. elokuuta 2009 asti. Kilpailu on herättänyt runsaasti kiinnostusta Euroopan unionin kansalaisissa, jotka ovat tähän mennessä lähettäneet siihen yli 500 kuvaa.
- Leipzigissa jaetaan EU-OSHA -palkinto parhaalle työelämää käsittelevälle dokumentille - 30.07.2009
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto jakaa tänä vuonna ensimmäistä kertaa Terveellinen työ -elokuvapalkinnon parhaalle työelämää käsittelevälle dokumentille. 8 000 euron suuruinen palkinto luovutetaan Leipzigin 52. dokumentti- ja animaatioelokuvafestivaaleilla (DOK Leipzig) Saksassa loka-marraskuun vaihteessa.
- Vuosikertomus 2008: työterveydestä ja turvallisuudesta ei kannata tinkiä, EU-OSHA:n johtaja varoittaa - 21.07.2009
- Nykyisessä taloustaantumassa EU:n organisaatioilla ei ole varaa laiminlyödä työpaikkojen turvallisuutta. Näin varoittaa Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) johtaja Jukka Takala.
- Ensimmäinen Euroopan laajuinen valokuvauskilpailu työturvallisuudesta ja -terveydestä käynnistyy Eurooppa-päivänä - 11.05.2009
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) on julkistanut työturvallisuuteen ja -terveyteen keskittyvän uuden valokuvauskilpailun. Kilpailuun voivat lähettää valokuviaan kaikki ammattilais- ja harrastelijakuvaajat 15. elokuuta 2009 mennessä. Ammattivalokuvaajista koostuva kansainvälinen tuomaristo valitsee parhaat työt kilpailun omalta verkkosivustolta. Voittajia odottavat yhteensä 7 000 euron arvoiset palkinnot.
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto jakoi hyvän käytännön palkinnot kahdeksalle voittajalle Maailman työturvallisuus- ja työterveyspäivän aattona - 27.04.2009
- Kahdeksan organisaatiota ja yritystä palkittiin yhdeksännessä Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) järjestämässä vuotuisessa Euroopan hyvän käytännön kilpailussa. Palkintojen myöntäminen on osa riskinarviointia koskevaa Terveellinen työ -kampanjaa. Voittajien ja kunniamaininnan saaneiden esimerkit edistivät kaikki hyvää työsuojelukäytäntöä riskinarvioinnissa. Tänään julkaistussa uudessa kirjasessa esitellään niiden toteuttamia hyvän käytännön aloitteita.
- Vaarallisista aineista aiheutuvat uudet ja kehittymässä olevat riskit työntekijöille Euroopassa - 18.03.2009
- Lukuisten kemikaalien ja muiden vaarallisten aineiden kanssa työssä kosketuksiin joutuminen on riski työntekijöiden terveydelle kaikkialla Euroopassa. Nanoteknologia on yksi niistä riskitekijöistä, joita asiantuntijat 21 Euroopan maasta pitävät huolestuttavimpina.
- EU:n riskinarviointikampanja - mukana 30 monikansallista järjestöä ja yritystä Terveellinen työ -kampanjaan liittynyt - 01.03.2009
- Lisää tukea Euroopan riskinarviointikampanjalle - 03.12.2008
- Kahdeksan muuta eurooppalaista ja monikansallista järjestöä on ilmoittanut tukevansa Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston (EU-OSHA) järjestämää Terveyttä työpaikoille -kampanjaa. Nyt kampanjan virallisia kumppaneita on 17. Kampanjan tavoitteena on vähentää työtapaturmia ja työperäisiä sairauksia keskittymällä työterveys- ja työturvallisuusriskien arviointiin, joka on ensimmäinen askel tehokkaaseen työturvallisuuden ja työterveyden hallintaan työpaikoilla. Parannuksia tarvitaan tällä osa-alueella kipeästi. Esimerkkinä parannustarpeesta voidaan mainita seuraava luku: Euroopan unionissa kuolee arviolta yksi ihminen joka kolmen ja puolen minuutin välein työperäisten syiden vuoksi *.
- EU-raportti esittelee hotelli- ja ravintola-alan hyviä käytäntöjä - 10.11.2008
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) uusi raportti keskittyy hotelli-, ravintola- ja ateriapalvelualan (horeca) työntekijöiden riskeihin. Hotelli-, ravintola- ja catering-alan työturvallisuus -raportti sisältää esimerkkejä työpaikkojen riskienhallinnan hyvistä käytännöistä, yleiskatsauksen alan käytäntöihin sekä kuvauksen alan meneillään olevista muutoksista.
- Eurooppa-viikon tavoitteena on työtapaturmien ja työperäisten sairauksien vähentäminen - 20.10.2008
- 20.–24. lokakuuta 2008 vietettävän Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviikon teemana on työtapaturmien ja työperäisten sairauksien vähentäminen. Teemaviikon järjestää Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA). Kampanjan tarkoituksena on korostaa terveys- ja turvallisuusriskien arvioinnin merkitystä. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto on tuottanut myös uuden Riskinarviointi-raportin, jonka avulla esitellään käytännön keinoja, joilla työpaikan riskejä voidaan hallita ja vähentää.
- Eurooppalaiset organisaatiot ja monikansalliset yritykset yhdistävät voimansa työterveyden ja työturvallisuuden edistämiseksi - 14.10.2008
- Eurooppalaiset organisaatiot ja monikansalliset yritykset yhdistävät voimansa työterveyden ja työturvallisuuden edistämiseksi Yhdeksän eurooppalaista ja monikansallista organisaatiota on ilmoittautunut osallistumaan ensimmäisinä virallisina kumppaneina Terveellinen työ -kampanjaan. Kampanja on Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston (EU-OSHA) järjestämä. Kampanjassa keskitytään terveys- ja turvallisuusriskien arviointiin ja pyritään vähentämään työtapaturmia ja työperäisiä sairauksia. Parannuksia tarvitaan tällä alueella kipeästi. Esimerkkinä voidaan mainita seuraava luku: Euroopan unionissa kuolee ihminen työperäisten syiden vuoksi arviolta kolmen ja puolen minuutin välein*.
- Eurooppalaisilla hyvillä käytännöillä vähennetään miljoonien työntekijöiden ammattitauteja - 25.02.2008
- Yhdeksän organisaatiota on saanut eurooppalaisen hyvän käytännön palkinnon tuki- ja liikuntaelinten sairauksien (TULE-sairauksien) ehkäisemisestä. TULE-sairaudet ovat yleisimpiä työperäisiä terveysongelmia Euroopassa. EU:n alueella työntekijöistä 25 prosenttia kertoo kärsivänsä selkäkivusta ja 23 prosenttia lihassäryistä. Voittajat julkistettiin Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston järjestämän ”Keveyttä työhön” kampanjan päätöstilaisuudessa. Virasto esitteli tilaisuudessa myös tuoreen selvityksen aiheeseen liittyvistä uusista tieteellisistä tutkimustuloksista.
- Euroopan riskienseurantakeskus: Yhä useammat ihmiset kohtaavat työssään psykososiaalisia riskejä - 30.01.2008
- Työympäristöt ovat muuttumassa merkittävästi uuden teknologian sekä uusien materiaalien ja työprosessien myötä. Työn suunnittelun, järjestämisen ja johtamisen muutokset voivat aiheuttaa uusia riskejä, jotka saattavat lisätä stressiä ja heikentää lopulta vakavasti henkistä ja fyysistä terveyttä. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston uudessa raportissa osoitetaan, että suurimmat psykososiaaliset riskit liittyvät uusiin työsopimusmuotoihin, työpaikan epävarmuuteen, työn tehostamiseen, suuriin tunne-elämän kohtaamiin vaatimuksiin, väkivaltaan työssä sekä työ- ja perhe-elämän heikkoon tasapainoon.
- Euroopan riskienseurantakeskus: Monen siirtolaistaustaisen työtekijän työsuojelu heikkotasoista - 17.01.2008
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston (EU-OSHA) uudessa raportissa on Euroopan riskinarviointikeskuksen (ERO) katsaus siirtolaistaustaisten työntekijöiden tärkeimpiin työsuojeluasioihin. Siirtolaisuus saattaa sisältää työntekijän hyvinvointia lisääviä urakehitysmahdollisuuksia, mutta se voi johtaa myös taannuttavaan sosiaaliseen alamäkeen, johon usein liittyy myös työsuojeluongelmia.
- Riskienseurantakeskus: Uusia biologisia uhkia eurooppalaisessa työympäristössä - 26.11.2007
- Euroopan riskienseurantaelin määrittelee uudessa kertomuksessaan uudet biologiset riskit, jotka vaikuttavat todennäköisimmin työntekijöihin Euroopan unionissa. Nämä riskit koskevat erityisesti maanviljelijöitä, terveydenhoitoalan työntekijöitä sekä kehittyvillä aloilla, kuten jätteidenkäsittelyn parissa, työskenteleviä henkilöitä. Sarsin, lintuinfluenssan ja denguekuumeen kaltaiset tartuntataudit aiheuttavat yhä enemmän huolta. EU:n nykyisestä lainsäädännöstä huolimatta tieto on yhä rajallista ja monilla työpaikoilla biologisten riskien arviointi ja torjunta on puutteellista. Kertomuksessa korostetaan sitä, kuinka tärkeää on puuttua asiaan kokonaisvaltaisella ja monialaisella tavalla, jossa otetaan huomioon työterveys ja työturvallisuus, kansanterveys, ympäristönsuojelu ja elintarviketurvallisuus.
- Kerro, miten onnistuit lisäämään ”Keveyttä työhön” - 23.10.2007
- Kerro, mitä teit Euroopan ”Keveyttä työhön” -kampanjan aikana, lataa henkilökohtainen osallistumistodistus ja olet mukana arvonnassa, jossa palkintona on kahden hengen matka Baskimaahan Espanjaan.
- Eroon selkäkivuista ja takaisin työhön - 16.10.2007
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviikko, jota vietetään 22.–26. lokakuuta 2007, torjuu tänä vuonna työperäisiä tuki- ja liikuntaelinten (TULE) sairauksia. Tapahtuman kanssa samanaikaisesti levitettävässä uudessa julkaisussa – Work-related musculoskeletal disorders: Back to work (Työperäiset tuki- ja liikuntaelinten sairaudet: takaisin työhön) – keskitytään TULE-sairauksista kärsivien työntekijöiden työssä pitämiseen, työhön paluuseen ja kuntoutukseen.
- EU:n työterveys- ja työturvallisuusviraston tavoitteena työelämän laadun parantaminen laajentuneessa Euroopan unionissa - 30.08.2007
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto järjestää seminaareja 12 uusimmassa EU:n jäsenvaltiossa, Kroatiassa ja Turkissa edistääkseen tehokkaan työsuojelupolitiikan toteuttamista pienyrityksissä.
- EU:n raportti: kymmenen vuotta edistyksellistä työterveyttä ja työturvallisuutta - 16.07.2007
- Tänään julkistetussa Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston vuosikertomuksessa 2006 korostettiin viraston keskeistä asemaa terveellisempien, turvallisempien ja tuottavampien työpaikkojen tukemisessa. Siinä painotetaan viime vuoden toiminnan vaikutusta nuoriin työntekijöihin ja pienyrityksiin ja kerrotaan, miten virasto jatkaa työelämän laadun kehittämistä laajentuvassa Euroopan unionissa.
- Keveyttä työhön – kampanja tuki- ja liikuntaelinsairauksien torjumiseksi - 04.06.2007
- Tuki- ja liikuntaelinsairaudet (TULE) ovat Euroopan yleisin työperäinen ongelma, josta kärsivät miljoonat työntekijät. EU:n 27 jäsenvaltion työntekijöistä 25 prosenttia kärsii selkäkivuista ja 23 prosenttia lihaskivuista.
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto ja euroneuvontakeskukset yhdistävät voimansa edistääkseen työpaikkojen turvallisuutta, terveysnäkökohtia ja tuottavuutta - 26.04.2007
- Terveyttä työpaikalle -aloite auttaa tuhansia pieniä ja keskisuuria yrityksiä (pk-yrityksiä) kahdessatoista uusimmassa EU:n jäsenvaltiossa sekä Kroatiassa ja Turkissa parantamaan tietämystään tehokkaan työsuojelupolitiikan toteuttamisesta.
- “Keveyttä työhön” hyvistä käytännöistä - 23.04.2007
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto pyytää nimeämään ehdokkaita kahdeksatta kertaa jaettavien työturvallisuuden ja työterveyden hyvien käytännön ratkaisujen palkintojen saajiksi.
- Nuoret elokuvantekijät vastasivat kilpailuhaasteeseen! - 22.03.2007
- Istituto Técnico Industriale Statale “Nullo Baldinin” kolme opiskelijaa Italian Ravennasta sai parhaan lyhytelokuvan tunnustuspalkinnon “Hyvä startti … vuoden nuori eurooppalainen filmintekijä” Espanjan Bilbaossa 22. maaliskuuta 2007 pidetyssä Hyvä startti työhön -huippukokouksessa (Safe Start Summit).
- EU:n menestyksekäs Hyvä startti työhön -kampanja päättyi huippukokoukseen - 19.03.2007
- EU:n poliittiset päättäjät, työmarkkinaosapuolet ja johtavat työturvallisuus- ja työterveysasiantuntijat kokoontuivat 22. maaliskuuta 2007 Bilbaossa, Espanjassa sijaitsevaan Euskalduna-konferenssikeskukseen pohtimaan, miten nuoret saisivat turvallisen ja terveellisen alun työelämään.
- Euroopan työsuojelun teemaviikon tavoitteena on edistää Euroopan nuorten hyvää starttia työelämässä - 23.10.2006
- Euroopan työterveys- ja työturvallisviikko järjestetään 23. – 27. lokakuuta 2006. Tavoitteena on auttaa nuoria turvalliseen alkuun työelämässä.
- Jukka Takalan haastattelu - 05.10.2006
- Tohtori Jukka Takala siirtyi Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston johtajaksi Hans-Horst Konkolewskyn paikalle syyskuun lopussa. Hän on työskennellyt työsuojelualalla lähes kolmen vuosikymmenen ajan, viimeksi Kansainvälisessä työjärjestössä (ILO), jossa hän oli SafeWork-ohjelman (Programme on Safety and Health at Work and the Environment) johtaja.”Tulen erittäin mielelläni Bilbaoon. Muutos on suuri yli kahdenkymmenen Geneven-vuoden jälkeen, mutta ensimmäiset vaikutelmani ovat todella myönteisiä”, Takala sanoo. ”Työn tarjoaman ammatillisen haasteen lisäksi pääsen tutustumaan alueen kulttuuriin, ruokaan ja viineihin. Olen luonteeltani utelias ja haluan oppia uusia asioita, myös uuden kielen. Espanjantaitoni on vielä toistaiseksi hyvin, hyvin rajallinen.”Takala haluaisi oppia myös baskia. ”Baskin kielen ääntämys ei suomenkielisestä kuulosta kovin
- Jukka Takala aloittaa viraston uutena johtajana - 18.09.2006
- Tohtori Jukka Takala aloittaa työnsä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston uutena johtajana tänään. Hän on työskennellyt työsuojelualalla kolmen vuosikymmenen ajan.
- Arrangement with PAHO to strengthen European Agency’s contribution to improve safety and health at work in the Americas - 06.07.2006
- Today, Dr Mirta Roses Periago, Director of the Pan American Health Organisation (PAHO) and the Director of the European Agency for Safety and Health at Work, Hans-Horst Konkolewsky, signed a cooperation arrangement on the exchange of information on workers’ health. A joint website will offer comprehensive occupational safety and health information and PAHO will serve as a virtual focal point for these issues in the Americas.
- “Hyvä startti työhön” -kampanja nuorten työsuojelua varten - 20.06.2006
- Liian monta nuorta loukkaantuu työssä
- Uusi verkkosivusto EU:n viljelijöiden työsuojelun tueksi - 02.03.2006
- Vaikka maataloudessa työskentelevien määrä Euroopassa laskee jatkuvasti, työtapaturmatilanne alalla on edelleen yksi huonoimpia.
- Tartu kameraasi – Kilpailu nuorille elokuvan- ja videontekijöille! - 16.02.2006
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto kehottaa osallistumaan ensimmäiseen ”Hyvä startti työhön - vuoden nuori eurooppalainen filmintekijä” -videokilpailuun.
- Hyvän käytännön palkinnot auttavat nuoria hyvään alkuun - 13.02.2006
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto pyytää ehdotuksia hyvistä työturvallisuus- ja työterveyskäytännöistä seitsemättä kertaa jaettavien palkintojen
- EU:n asiantuntijat varoittavat työterveyden ja -turvallisuuden haasteiden lisääntyvän tulevaisuudessa - 27.01.2006
- Nykyiset suuntaukset yhteiskunnallisen kehityksen ja työn organisoinnin alalla luovat uusia riskejä ja asettavat uusia vaatimuksia työterveyttä ja -turvallisuutta koskevalle tutkimukselle
- Melua työssä käsittelevä EU-kokous kiinnittää huomiota uuteen EU:n meludirektiiviin ja jakaa palkintoja Euroopan parhaista meluntorjunnan käytännöistä - 12.12.2005
- EU:n päättäjät, työmarkkinaosapuolet ja johtavat työsuojeluasiantuntijat pitävät kokouksen Bilbaossa, Espanjassa 12. joulukuuta 2005. Tarkoituksena on selvittää, miten eurooppalaisia työntekijöitä voitaisiin paremmin suojella melulta sekä palkita niitä organisaatioita, jotka ovat jo onnistuneet toteuttamaan tehokkaita ratkaisuja. Euroopassa jopa 60 miljoonan työntekijän katsotaan olevan työaikanaan alttiina liialliselle melulle.
- EU:n asiantuntijat ennakoivat ammatillisten riskien muuttumista - 09.12.2005
- Äskettäin julkistetun tutkimuksen mukaan muutokset yhteiskunnassa, työn organisaatiossa ja tuotantomenetelmissä ovat johtamassa uudentyyppisiin ja uudenlaisista tekijöistä koostuviin ammatillisiin riskeihin, jotka vaativat uusia ratkaisuja
- EU valmistautuu vuoden kestävään kampanjaan nuorten työntekijöiden suojelemiseksi - 05.12.2005
- Ensi vuonna käynnistetään Euroopan unionin laajuinen kampanja nuorten ihmisten työturvallisuuden esille nostamiseksi, sillä Euroopan tilastoissa heillä on 50 % suurempi työtapaturman riski kuin muilla työntekijöillä
- Hyvä työsuojelun taso hyödyttää pk-yrityksiä - 18.11.2005
- Turvallinen työympäristö on hyväksi liiketoiminnalle. Se ei ole tärkeää ainoastaan työntekijöiden terveyden kannalta, vaan myös sen varmistamisessa, että yritykset menestyvät ja ovat kestäviä ja että niiden talous kukoistaa pitkällä aikavälillä. Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston yhdessä euroneuvontakeskusten kanssa perustamalla uudella verkkosivustolla selitetään, miksi työsuojelu on hyvää liiketoimintaa ja miten sitä voidaan toteuttaa.
- 'Stop – meteli ei vetele!' -viikko kautta Euroopan suuntaa huomionsa 60 miljoonaan eurooppalaiseen, jotka kärsivät melusta työpaikoillaan. - 20.10.2005
- Kampanjan avulla pyritään kiinnittämään huomiota voimaan tulevaan EU-direktiiviin, jolla pyritään hillitsemään työpaikkamelun hälyttävän korkeaa inhimillistä ja taloudellista hintaa.
- EU valmistelee parempaa suojelua 60 miljoonalle melulle altistuvalle työntekijälle - 05.10.2005
- Työperäistä melua koskevan uuden eurooppalaisen direktiivin voimaatuloa helmikuussa 2006 edeltävänä aikana asiantuntijat ympäri Eurooppaa kertovat, kuinka hillitä työpaikan melua ja kuinka ehkäistä siitä johtuvia terveysongelmia.
- EU:n uusi maailmanlaajuinen työsuojeluportaali - 14.09.2005
- Uutta online-tiedotusportaalia hoitaa Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto, ja se perustuu kehittyneimpään Internet-tekniikkaan.
- Työturvallisuus laajentuneessa Euroopassa - 15.06.2005
- Viraston johtaja Hans-Horst Konkolewsky ja viraston hallintoneuvoston puheenjohtaja Luis Lopes toteavat vuosikertomuksen esipuheessa: ”Laajentuminen tarjoaa jäsenvaltioille paljon laajemman kokemus- ja asiantuntemuspohjan.”
- EUROOPAN UNIONI: “STOP - METELI EI VETELE!” - 20.04.2005
- Euroopan laajuinen kampanja käynnistetään tänään eli kansainvälisenä melun vastaisena päivänä torjumaan yhtä Euroopan yleisimmistä työpaikkojen terveysongelmista, nimittäin melua.
- Vuoden 2005 Euroopan työsuojeluviikon kampanjaa ”STOP - METELI EI VETELE!” koskeva tiedonanto - 11.04.2005
- Hyvä tiedotusvälineiden edustaja!
- Hyvän käytännön palkinnot vuonna 2005 – työperäisen melun riskien vähentäminen - 05.04.2005
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto on pyytänyt nimeämään ehdokkaat kuudetta kertaa jaettavien eurooppalaisten hyvän käytännön palkintojen saajiksi. Vuonna 2005 palkitaan yrityksiä tai organisaatioita, jotka ovat merkittävällä ja innovatiivisella tavalla myötävaikuttaneet meluriskien vähentämiseen työpaikoilla, mikä on vuotuisen työturvallisuus- ja työterveyskampanjan aihe tänä vuonna.
- Työturvallisuus ja työterveys myönteisenä tuottavuustekijänä - 21.01.2005
- Yritysten sosiaalisen vastuun puolestapuhujien parissa tehdyssä tutkimuksessa poimittiin esiin tärkeimmät tekijät, jotka vaikuttavat sosiaalisen vastuun strategian onnistumiseen yrityksissä, mukaan lukien työturvallisuuden ja työterveyden (TTT) 10 tärkeää kohtaa.
- Työterveys- ja työturvallisuusriskien vähentäminen pienyrityksissä - 15.12.2004
- Viraston uudessa raportissa Promoting health and safety in European small and medium-sized enterprises SME Funding Scheme 2002-2003 kuvaillaan, miten suhteellisen pienellä EU:n rahoitusohjelmalla on tuettu yli viittäkymmentä hanketta työterveyden ja työturvallisuuden parantamiseksi pk-yrityksissä.
- Parempia työpaikkoja vammaisille työntekijöille - 03.12.2004
- Virasto on tehnyt uuden tiedotteen vammaisten turvallisuudesta työpaikalla. Siinä keskitytään vammaisiin työelämässä: kuinka varmistetaan työterveys ja työturvallisuus ja vältetään syrjiminen.
- Euroopan rakennusalan työsuojelua parantavista innovatiivisista hyvän käytännön ratkaisuista palkitut - 23.11.2004
- Uutta Tanskan radion (DR) multimediataloa rakennettaessa käytettiin hyvin tehokasta työterveyden ja työturvallisuuden hallintajärjestelmää, jonka ansiosta tapaturmien määrä pysyi hyvin vähäisenä. Se on yksi niistä viidestä aloitteesta, jotka ovat saaneet arvostetun hyvän käytännön palkinnon työsuojelun edistämisestä rakennusalalla Euroopassa.
- Euroopan rakennusalan työsuojelua parantavista innovatiivisista hyvän käytännön ratkaisuista palkitut - 23.11.2004
- Uutta Tanskan radion (DR) multimediataloa rakennettaessa käytettiin hyvin tehokasta työterveyden ja työturvallisuuden hallintajärjestelmää, jonka ansiosta tapaturmien määrä pysyi hyvin vähäisenä. Se on yksi niistä viidestä aloitteesta, jotka ovat saaneet arvostetun hyvän käytännön palkinnon työsuojelun edistämisestä rakennusalalla Euroopassa.
- Johtavat rakennusalan tahot allekirjoittivat merkittävän julistuksen alan työterveys- ja työturvallisuusstandardien parantamiseksi. - 22.11.2004
- Signed version of the Bilbao Declaration available in PDF format.
- Paremman suunnittelun avulla rakennusalalla voi säästää 300 henkeä ja välttää 500 000 onnettomuutta vuodessa Euroopassa - 27.10.2004
- Jopa 60 prosenttia onnettomuuksista rakennustyömailla Euroopassa ja yli 25 prosenttia kuolemaan johtaneista onnettomuuksista voitaisiin välttää ennen rakennustöiden alkamista tekemällä suunnittelu ja hankinnat huolellisemmin. Näin todetaan Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston julkaisemassa uudessa raportissa.
- Viraston julkaisemien Eurostatin tietojen mukaan onnettomuuksien määrä rakennusalalla laskee mutta on edelleen liian suuri - 21.10.2004
- Onnettomuusluvut rakennusalalla Euroopassa ovat laskeneet tasaisesti ja jyrkästi vuodesta 1994 lähtien. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston viimeisimmässä teemalehdessä julkaistujen uusien tilastotietojen mukaan ne ovat kuitenkin yhä liian korkeat.
- Minkä nuorena oppii… - 28.09.2004
- Sisällyttämällä työterveys- ja työturvallisuuskysymykset osaksi koulu- ja yliopisto-opetusta työtapaturmien ja työperäisten sairauksien korkea ilmaantuvuus voitaisiin vähentää monessakin teollisuuslaitoksessa EU:ssa, erityisesti nuorten työntekijöiden keskuudessa, todetaan Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston uudessa raportissa.
- Uusia ohjeita väkivallan ja muiden terveysriskien torjumiseksi opetusalalla - 06.09.2004
- Opettajia ja muita opetusalalla toimivia työntekijöitä varten on julkaistu uusia ohjeita väkivallasta johtuvien riskien ja muiden terveysvaarojen vähentämiseksi. Uusien tutkimusten perusteella 4 prosenttia alan työntekijöistä on pahoinpidelty ja 12 prosenttia on jollain tavoin peloteltu, mikä on johtanut henkilöstön vaihtuvuuden ja poissaolojen lisääntymiseen.
- Kalastusala turvallisemmaksi - 26.07.2004
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto on julkaissut ensimmäisen Euroopan pienten kalastusalusten kapteeneille tarkoitetun työsuojeluoppaan.
- Työskentelyn laadun parantaminen Euroopan unionissa - 14.07.2004
- Viraston vuoden 2003 vuosikertomuksen mukaan uusien web-sivustojen ja online-julkaisujen lisääminen merkitsee, että virastosta on tullut Euroopan huomattavin TTT-tiedon online-portaali.
- Euroopan työmarkkinaosapuolet allekirjoittivat ensimmäisinä ”Rakennamme turvallisesti” –kampanjan peruskirjan - 29.06.2004
- Euroopan rakennusalan työmarkkinaosapuolet Euroopan rakennusurakoitsijoiden keskusjärjestö (FIEC) ja Euroopan rakennus- ja puutyöntekijöiden (EFBWW), jotka edustavat yli 80 ammattiliittoa ja keskusjärjestöä Euroopassa, ovat allekirjoittaneet Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston alullepaneman uuden ”Rakennamme turvallisesti” –kampanjaan liittyvän peruskirjan.
- Euroopan vuoden 2004 työturvallisuus- ja työterveysviikko - 30.04.2004
- Rakennusalan työterveys- ja työturvallisuusolojen parantaminen Euroopassa voisi pelastaa 1300 henkeä vuodessa, ja 850 000 vakavaa vammaa voitaisiin välttää. Tämän totesi Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto aloittaessaan tänään suuren rakennusalaa koskevan kampanjansa.
- Onnistunut riskien ehkäisy rakennustyössä - Hyvän käytännön palkinnot vuonna 2004 - 19.04.2004
- Virasto palkitsee viidennen kerran työturvallisuuden ja työterveyden hyvät käytännöt ja pyytää nimeämään ehdokkaita näiden palkintojen saajiksi. Vuonna 2004 palkitaan yrityksiä tai organisaatioita, jotka ovat merkittävällä ja innovatiivisella tavalla myötävaikuttaneet riskien ehkäisemiseen rakennusalalla.
- Työturvallisuutta ja -terveyttä koskevan viestin saaminen perille laajentuneessa sosiaalisessa Euroopassa - 25.03.2004
- Euroopan valmistautuessa 1. toukokuuta 2004 tapahtuvaan laajentumiseen Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto on lisännyt yhdeksän uutta kieltä verkkosivustoonsa (http://agency.osha.europa.eu).
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto ja Japanin ammatillisen turvallisuuden ja terveyden liitto yhdistävät voimiaan alan toiminnan tehostamiseksi - 05.03.2004
- Japanin ammatillisen turvallisuuden ja terveyden liitto JISHA on Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston online -informaatioverkon (http://osha.europa.eu) uusin jäsen.
- Naisten työterveys- ja työturvallisuusriskien aliarviointi ja huomiotta jättäminen on yleistä - 22.01.2004
- Viraston uudessa raportissa Gender issues in safety and health - A review tarkastellaan sukupuolten välisiä eroja työstä aiheutuvien vammojen ja sairauksien osalta, tiedon vähäisyyttä ja tämän vaikutuksia riskien ennaltaehkäisyyn. Siinä osoitetaan, miten työn suunnittelu ja organisointi sekä käytettävät välineet perustuvat usein ajatukseen ’keskivertotyöntekijästä’, vaikka EU:n lainsäädäntö sisältää periaatteen työn sovittamisesta työntekijöiden mukaan.
- Uusi puheenjohtaja: virasto paneutuu Euroopan rakennusalan turvallisuuteen - 17.12.2003
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston hallintoneuvosto valitsi kokouksessaan 25. – 26. marraskuuta 2003 Christa Schwengin uudeksi puheenjohtajaksi ja hyväksyi viraston vuoden 2004 työohjelman.
- Euroopan unioni panostaa vaarallisten aineiden turvalliseen käyttöön - 27.11.2003
- Pictures from the Colloquium
- Vaarallisiin aineisiin liittyvien riskien vähentäminen työpaikoilla - 24.11.2003
- Pictures from the Closing Event
- Virasto julkaisee online-oppaan vaarallisten aineiden parissa työskentelevien työturvallisuuden edistämiseksi - 22.10.2003
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto on Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviikon yhteydessä julkaissut työsuojelun online-oppaan vaarallisista aineista.
- Virasto julkaisee online-muotoisen työturvallisuus- ja työterveysoppaan Euroopan pienille ja keskisuurille yrityksille - 01.10.2003
- Virasto on julkaissut uuden työturvallisuuden ja työterveyden online-oppaan, joka on suunnattu Euroopan 19 miljoonalle pienille ja keskisuurille yrityksille (pk-yritykset).
- Pieni, turvallinen ja tuottava – ehkäisevän kulttuurin kehittäminen Euroopan pk-yrityksissä - 30.09.2003
- Pienet ja keskisuuret yritykset (pk-yritykset), jotka työllistävät noin kaksi kolmasosaa Euroopan koko työväestöstä, ovat Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston mukaan EU:n suurin työturvallisuuden haaste.
- Virasto avaa uuden web-sivuston Euroopan vammaisten teemavuotta varten - 05.08.2003
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto on avannut erityisen web-sivuston Euroopan vammaisten teemavuoden tueksi. Siellä tarjotaan käytännön tietoa järjestelyistä, muutoksista, teknisestä tuesta ja muista toimenpiteistä, jotka voivat helpottaa vammaisten työelämään integroitumista ja työelämässä pysymistä.
- Lehdistöartikkeli - 11.06.2003
- Saatavana täällä
- Työturvallisuutta lisäävä ohjelma Euroopan pk-yrityksille - 03.06.2003
- Euroopan parlamentin ja komission aloittama ensimmäinen työterveyden ja työturvallisuuden rahoitusohjelma on tuottanut yhteensä 51 innovatiivista työtapaturmien ehkäisyn hanketta eri aloilla ja kaikissa Euroopan unionin jäsenvaltioissa. Pk-yrityksille tarkoitettua rahoitusohjelmaa, joka keskittyy tarpeeseen edistää parempaa työturvallisuuden tasoa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä (pk-yrityksissä), hallinnoi Bilbaossa sijaitseva Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto.
- European Week 2003 on Dangerous Substances - 15.05.2003
- Mr President,
- Ensimmäinen yleiseurooppalainen kampanja torjumaan vaarallisten aineiden työssä aiheuttamia riskejä - 13.05.2003
- Viidesosa työntekijöistä EU:n alueella eli 32 miljoonaa ihmistä altistuu syöpää aiheuttaville aineille. Työntekijöistä 22 % hengittää höyryjä ja kaasuja vähintään neljäsosan työajastaan. Kahdelta kolmasosalta 30 000:sta eniten käytetyltä kemikaalilta EU:n alueella ei edellytetä perusteellisia ja järjestelmällisiä toksikologisia testejä. Yrityksistä vain 12 prosenttia soveltaa riskiä ehkäiseviä säännöksiä aineisiin, joihin tiedetään liittyvän toksikologisia riskejä. Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto käynnistää 13. toukokuuta 2003 Euroopan parlamentissa Strasbourgissa ensimmäisen yleiseurooppalaisen kampanjan, jonka tarkoituksena on vähentää kemikaaleista, biologisista ja muista vaarallisista aineista työssä aiheutuvia riskejä. Kyse on vaaratekijöistä, jotka koskevat noin neljäsosaa EU:n alueen 150 miljoonasta työntekijästä. Syöpäsairaudet, astma ja neuropsykiatriset häiriöt ovat vain osa
- Ensimmäinen yleiseurooppalainen kampanja torjumaan vaarallisten aineiden työssä aiheuttamia riskejä - 13.05.2003
- Viidesosa työntekijöistä EU:n alueella eli 32 miljoonaa ihmistä altistuu syöpää aiheuttaville aineille. Työntekijöistä 22 % hengittää höyryjä ja kaasuja vähintään neljäsosan työajastaan. Kahdelta kolmasosalta 30 000:sta eniten käytetyltä kemikaalilta EU:n alueella ei edellytetä perusteellisia ja järjestelmällisiä toksikologisia testejä. Yrityksistä vain 12 prosenttia soveltaa riskiä ehkäiseviä säännöksiä aineisiin, joihin tiedetään liittyvän toksikologisia riskejä. Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto käynnistää 13. toukokuuta 2003 Euroopan parlamentissa Strasbourgissa ensimmäisen yleiseurooppalaisen kampanjan, jonka tarkoituksena on vähentää kemikaaleista, biologisista ja muista vaarallisista aineista työssä aiheutuvia riskejä. Kyse on vaaratekijöistä, jotka koskevat noin neljäsosaa EU:n alueen 150 miljoonasta työntekijästä. Syöpäsairaudet, astma ja neuropsykiatriset häiriöt ovat vain osa
- Lehdistöaineisto - 12.05.2003
- Saatavana täällä
- Pyyntö ehdokkaiden nimittämiseksi 4. kerran jaettavien EU:n hyvän käytännön palkintojen saajiksi vuonna 2003 - 05.05.2003
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto jakaa neljännen kerran palkintoja työturvallisuuden ja työterveyden hyvästä käytännöstä ja pyytää nimeämään ehdokkaita näiden palkintojen saajiksi. Vuonna 2003 palkitaan yrityksiä tai organisaatioita, jotka ovat merkittävällä ja innovatiivisella tavalla myötävaikuttaneet vaarallisten aineiden aiheuttamien riskien ehkäisemiseen yrityksissä. Tähän kuuluu sekä kemiallisten että biologisten aineiden aiheuttamien riskien ehkäisy. Palkinnot ovat EU:n tunnustus palkittujen roolista työolojen parantamisessa Euroopassa. Lisäksi palkitut yritykset/organisaatiot kutsutaan Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviikon 2003 päätöstapahtumaan ja palkintotilaisuuteen, joka pidetään Bilbaossa vuoden 2003 lopulla voittaneet esimerkit esitellään viraston esitteessä, jota jaetaan laajalti Euroopassa, sekä viraston web-sivustolla. Hyvän käytännön esimerkit ovat toteutettuja ratkaisuja, joilla ehkäistään
- Virasto kohdentaa 4 miljoonaa euroa pienyritysten työterveyden ja työturvallisuuden parantamiseen - 04.04.2003
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto on julkaissut hanke-ehdotuksia koskevan pyynnön osana 4 miljoonan euron rahoitusohjelmaa, jolla Euroopan pk-yrityksiä kannustetaan parantamaan työterveys- ja työturvallisuusolojaan. Virasto myöntää ohjelmassa noin 40 avustusta, joiden määrä on 25.000 - 200.000 euroa. Ne on tarkoitettu sellaisten kansallisten, valtioiden rajat ylittävien tai Euroopan laajuisten hankkeiden yhteisrahoittamiseksi, joilla edistetään pk-yritysten tehokkaiden hyvän käytännön ratkaisujen kehittämistä ja vaihtoa. Yhteisrahoitusta koskevia hakemuksia voivat lähettää joko pienyritykset itse tai ne voivat olla tarkoitettuja pk-yritysten sellaisiin erityistarpeisiin, jotka kuuluvat johonkin seuraavista kolmesta ryhmästä: koulutustoiminta riskejä ja ennaltaehkäisyä koskeva tiedotus ja viestintä tehokkaiden hyvän käytännön ratkaisujen tarjoaminen. Viraston johtaja Hans-Horst Konkolewsky
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto julkaisee online-oppaan työsuojelun parantamiseksi terveydenhuoltoalalla Euroopassa - 28.02.2003
- Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto on julkaissut uuden terveydenhoitoalalle tarkoitetun työterveyden ja työturvallisuuden online-oppaan, joka ilmestyy viraston web-sivustojen laajan uudistamistyön yhteydessä. Koko EU:ta koskevien uusimpien tutkimustietojen mukaan työhön liittyvien tapaturmien määrä on terveydenhuollossa 34 prosenttia suurempi kuin EU:ssa keskimäärin. Lisäksi työhön liittyvien tuki- ja liikuntaelinten sairauksia esiintyy tällä sektorilla eniten rakennusalan jälkeen. Ottaen huomioon myös sen, että yksi kymmenestä työntekijästä EU:ssa toimii terveydenhuollossa, tämä ala on yksi suurimmista erilaisia työtehtäviä tarjoavista aloista Euroopassa. Viraston johtaja Hans-Horst Konkolewsky kommentoi asiaa seuraavasti: ”Viraston web-sivusto tarjoaa kaikille terveydenhoidon riskien estämiseen osallistuville pääsyn työturvallisuutta ja työterveyttä koskevaan uusimpaan käytännön tietoon.
- EU sitoutunut vastaamaan laajentumisen mukanaan tuomiin työturvallisuus- ja työterveysalan haasteisiin - 19.02.2003
- EU:n sekä hakijamaiden hallitusten ja työmarkkinaosapuolten edustajat keskustelivat Bilbaossa Euroopan unionin laajentumisen mukanaan tuomista työturvallisuus- ja työterveyskysymyksistä. Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston, Euroopan komission sekä puheenjohtajamaa Kreikan yhdessä järjestämä seminaari oli ensimmäinen kolmikantainen tapaaminen, jossa hakijamaat kohtasivat yhteistyötahonsa Euroopan unionissa keskustellakseen laajentumisen vaikutuksista yhteisön työturvallisuus- ja työterveysstrategiaan sekä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston toimintaan. Komission vuonna 2002 hyväksymän strategian tavoitteena on nykyaikaistaa EU:n työterveys- ja työturvallisuuspolitiikkaa sekä keinoja, joiden avulla voidaan vastata työn muuttuvaan maailmaan. Seminaari antoi sidosryhmille mahdollisuuden keskustella siitä, onko strategiassa asetettu oikeat prioriteetit ja välineet hakijamaiden tilannetta ja tarpeita ajatellen. Äskettäin tehdyn tutkimuksen mukaan perinteiset työturvallisuus-
- Merkittävää rahoitusta työturvallisuus- ja –terveystutkimukseen - 22.01.2003
- Bilbaossa toimiva Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto on julkaissut Internet-sivuillaan tutkijoille tarkoitetun oppaan. Siinä tarjotaan tietoa merkittävästä työturvallisuus- ja työterveystutkimuksen rahoituksesta, jota on saatavissa äskettäin aloitetusta EU:n tutkimuksen kuudennesta puiteohjelmasta (FP 6). Puiteohjelman neljän seuraavan vuoden aikana tarjoama rahoitus on 17,5 miljardia euroa, mikä on 5,4 % kaikesta julkisesta, muuhun kuin puolustukseen liittyvästä tutkimusrahoituksesta Euroopassa. Virasto toivoo voivansa kannustaa rahoitushakemusten tekemistä sellaiseen tutkimukseen, jolla voitaisiin parantaa työympäristöä ja kilpailukykyä Euroopassa. Opas on kirjoitettu työturvallisuus- ja työterveystutkijoille. Siinä on helppokäyttöinen FP6-puiteohjelmaa koskevan ohjeisto, jossa tuodaan esille tutkittavia aloja. Oppaan mukaan työturvallisuus- ja työterveystutkimus liittyy ohjelman yhteentoista avaintutkimusalaan. Useissa
- Uusi puheenjohtaja tiedottaa suunnitelmista ottaa vaaralliset aineet huomion kohteeksi - 30.11.2002
- Tri Bertil Remaeus on Ruotsin hallituksen edustaja ja viraston hallintoneuvoston hallitusten ryhmän johtaja. Hän jatkaa Luis Lopesin, Portugalin työntekijäjärjestöjen edustajan työtä. Nimitystään kommentoidessaan tri Remaeus totesi seuraavaa: ”Olen hyvin ylpeä siitä, että kollegani hallintoneuvostossa ovat uskoneet puheenjohtajan vastuun minulle. Lähiaikoina julkaistu ensimmäinen Euroopan yhteisön työterveyttä ja työturvallisuutta koskeva strategia kymmeneen vuoteen tekee tehtävän vastaanottamisen ajankohdasta erityisen jännittävän. Hallintoneuvoston juuri hyväksymä vuoden 2003 työohjelma on tärkeä askel kohti tämän strategian toteuttamista siten, että siitä on todellista hyötyä Euroopan työpaikkojen turvallisuudelle ja työterveydelle. Suunnittelemme tänä vuonna perustaa työstressin menestyksekkäälle torjuntakampanjan laajentamalla tavoitettamme kattamaan muita tärkeitä työpaikkojen riskejä kuten vaaralliset
- Työmarkkinaosapuolet Euroopassa sitoutuvat ratkaisemaan työstressiin liittyviä ongelmia - 29.11.2002
- Työstressi on selkäkipujen jälkeen toiseksi suurin työterveysongelma Euroopassa. EU:ssa noin 40 miljoonaa ihmistä vuosittain kokee työstressiä, ja työstressi on myös syynä noin puoleen työntekijöiden poissaoloista. Tätä ongelmaa käsittelevän kampanjan yhteydessä puheenjohtajamaa Tanska ja Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto järjestivät Euroopan kattavan konferenssin Psykososiaalisten riskien ehkäiseminen työssä: kehitysnäkymät Euroopassa. Konferenssi pidettiin maanantaina 25. marraskuuta 2002 Bilbaossa Espanjassa. Konferenssi, johon osallistui yhteensä yli 300 alan asiantuntijaa, lääkäriä ja päätöksentekijää, tarjosi mahdollisuuden taitotiedon ja kokemusten vaihtamiseen. . . Konferenssissa todettiin, että työstressistä ja muista työpaikan psykososiaalisista riskitekijöistä johtuvat kustannukset ovat Euroopassa, sekä inhimillisellä että taloudellisella tasolla, erittäin suuret ja
- Työstressiä täytyy ja voi ehkäistä - 25.11.2002
- Julkaistavaksi 25. marraskuuta 2002 klo 12.45 (GMT +1) Kaksikymmentä yritystä eri puolilta Eurooppaa palkitaan tunnustuksena innovatiivisista keinoistaan torjua työpaikan psykososiaalisia riskejä ja stressiä palkintojenjakotilaisuudessa, joka pidetään Guggenheim-museossa Bilbaossa 25. marraskuuta 2002. Palkittuja malleja: Huokea hanke, jossa käytetään riskinhallintaa ehkäisemään laitteistotoimitushankkeesta mahdollisti aiheutuvaa stressiä (BP Skotlanti). Malli lennonjohtajien jälkitraumaattisen stressin torjumiseksi (Nav Portugal). Alankomaalainen sairaalan turvallisuutta parantava ohjelma, joka vähensi fyysistä väkivaltaa 30 % (Westfries Gasthuis). Terveysnäkökohdat huomioon ottava ja onnistunut työn organisointi puhelinkeskuksessa Saksassa (Stadtsparkasse Hannover). Kunniamaininnan saaneisiin malleihin kuului myös Ateenan olympialaisten järjestelykomitean tekemä aloite psykososiaalisten riskien torjumiseksi valmisteltaessa vuoden 2004 olympialaisia ja paralympialaisia. Palkintojärjestelmän
- Työstressiä käsittelevä eurooppalainen konferenssi - 13.11.2002
- Lähes joka kolmas Euroopan työntekijöistä eli yli 40 miljoonaa ihmistä ilmoittaa kärsivänsä työperäisestä stressistä, ja arvioidaan, että stressi aiheuttaa yli 50 % menetetyistä työpäivistä Euroopan unionin alueella. Nämä huikeat luvut ovat taustana keskusteluille, joita päättäjät, työterveys- ja työturvallisuusalan (TTT) asiantuntijat, tutkijat sekä yritysten ja ammattiliittojen edustajat käyvät Bilbaossa Espanjassa työhön liittyvistä psykososiaalisista riskeistä. Konferenssin järjestävät yhdessä Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto ja Euroopan unionin puheenjohtajamaa Tanska. Konferenssi on tätä kasvavaa työterveys- ja työturvallisuusongelmaa koskevan EU:n laajuisen suuren tiedotuskampanjan päätöstapahtuma. Siihen sisältyy seminaareja ja kollokvio, ja siinä esitellään palkitut TTT-alan vuoden 2002 eurooppalaiset hyvän käytännön ratkaisut. Tapahtuma
- OSHmail - työterveys- ja -turvallisuustiedote on-line-muodossa - 25.09.2002
- Hiljattain tehdyn käyttäjätutkimuksen tuloksena virasto on suunnitellut uudelleen sähköisen OSHmail-tiedotteensa, joka tarjoaa ajantasaisia tietoja eurooppalaisista ja kansainvälisistä työturvallisuuden ja -terveyden uutisista yli 14 000 tilaajalle. Vastauksena kysyntään saada säännöllisemmin ajantasaisia tietoja on päädytty siihen, että OSHmail-tiedotetta julkaistaan nyt joka toinen viikko eikä enää joka toinen kuukausi. Muita erityisesti käyttäjien pyyntöjen mukaiseksi uudistetun tiedotteen parannuksia ovat: uusi ulkoasu ja parannetut navigointivälineet: esimerkiksi pikapainikkeet helpottamaan pääsyä viraston web-sivuston asiaan liittyville alueille, saatavuus useammalla kielellä – OSHmail julkaistaan 5 kielellä (EN, DE, FR, ES, IT), uusien artikkeleiden kieliversiot on nyt selvästi merkitty. Viraston johtaja Hans-Horst Konkolewsky totesi: ”Tutkimuksemme
- Aloita turvallisesti jo nuorena - 13.09.2002
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto on julkistanut verkkosivustollaan uuden erityissivuston edistääkseen työterveys- ja työturvallisuusasioiden liittämistä opetukseen ja koulutukseen kaikilla tasoilla. Tilastojen mukaan nuorilla työntekijöillä on 40 % suurempi riski joutua työtapaturman uhriksi kuin muilla työntekijöillä. Työturvallisuus- ja työterveyskysymysten sisällyttäminen opetukseen on avainasemassa kehitettäessä ennaltaehkäisevää työkulttuuria siten, että lapsia ja nuoria koulutetaan elämään ja työskentelemään turvallisella tavalla. Viraston johtaja Hans-Horst Konkolewsky sanoi sivuston julkistamispuheessaan: ”Virasto pitää erittäin tärkeänä työturvallisuus- ja työterveysasioiden ottamista mukaan koulutuksen kaikille tasoille, ensiksi peruskoulukseen ja myöhemmin kaikkeen tekniseen ja ammatilliseen opetukseen. Toivomme, että tämä uutuus viraston verkkosivustolla tarjoaa resursseja, joiden avulla nuoria ihmisiä voidaan valmentaa
- OSHmail - työterveys- ja -turvallisuustiedote on-line-muodossa - 10.09.2002
- Tähän asti laajin kampanja työperäisen stressin torjumiseksi Euroopassa – ongelma koskee 28 % työntekijöistä EU:n alueella – alkaa Euroopan unionin alueella ja osittain sen ulkopuolella lokakuussa, kun Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto käynnistää työperäistä stressiä käsittelevän Euroopan teemaviikon. Hiljattain tehdyssä tutkimuksessa on arvioitu, että 40 miljoonaa työntekijää EU:n alueella kärsii tästä ongelmasta, joka maksaa jäsenvaltioille 20 miljardia euroa vuodessa. Kampanjansa tueksi virasto tarjoaa nyt stressiä torjuvan välineistön auttamaan organisaatioita, työntekijöitä sekä työturvallisuuden ja -terveyden asiantuntijoita työperäisen stressin syiden tunnistamiseksi ja käsittelemiseksi. Opas organisaatioille stressin vähentämiseksi. Raportin How to tackle psychosocial issues and reduce work-related stress
- Uusia välineitä työturvallisuuden ja työterveyden parantamiseksi ja yritysten kilpailukyvyn lisäämiseksi - 10.09.2002
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto on julkaissut uuden, käytännöllisen välineen, joka auttaa yrityksiä arvioimaan työpaikkatapaturmien todellisia vaikutuksia ja tekemään ehkäisytoimenpiteiden kustannus-hyötyanalyysejä. EU:ssa joutuu noin 5 miljoonaa työntekijää vuosittain työpaikkatapaturman uhriksi, josta seuraa yli kolme poissaolopäivää; tämän lisäksi 5 500 työntekijää kuolee. Tapaturmien aiheuttaman inhimillisen kärsimyksen lisäksi niiden vaikutukset yritysten talouteen ovat merkittäviä, koska työpäivien menetyksen lasketaan olevan 150 miljoonaa päivää ja teollisuuden vakuutuskustannukset ovat noin 20 miljardia euroa. Viraston johtaja Hans-Horst Konkolewsky kommentoi asiaa seuraavasti: ”Tämän uuden välineen avulla yritykset ja kaikki yritysten torjuntatyöhön osallistuvat toimijat voivat saada realistisen yleiskuvan työperäisten tapaturmien ja ammattitautien aiheuttamista kokonaiskustannuksista ja voivat
- Tutkimus työsuojelun johtamisjärjestelmien menestystekijöistä - 05.08.2002
- Työsuojelun johtamisjärjestelmien käyttöön EU-maissa keskittyvä Euroopan työturvallisuus ja työterveysviraston uusin tutkimus The use of occupational safety and health management systems in the Member States of the European Union kiinnittää huomiota työturvallisuus- ja työterveysalan johtamisjärjestelmien toimivuuden viiteen perusedellytykseen. Tapaustutkimusten avulla havainnollistettavien viiden perustekijän joukkoon kuuluvat: Kaikkien toimijoiden tuki ja sitoutuneisuus:Tämä on elintärkeää koko organisaation laajuisen luotettavuuden, vastuullisuuden ja arvostuksen kannalta. Yrityksen johdon on oltava kokonaan aloitteen takana ja asetettava käyttöön tarvittavat resurssit. Myös työntekijöiden on osallistuttava ohjelmaan alusta saakka joko suoraan tai työsuojelutoimikuntien kaltaisten edustuselinten kautta. Mitattavissa olevien tavoitteiden asettaminen perustason riskiarvioinnin perusteella: Riskiarviointi suoritetaan sekä todellisten että mahdollisten ongelma-alueiden
- Kaksi uutta julkaisua muuttuvan työelämän aiheuttamista työturvallisuus- ja työterveysuhista - 30.07.2002
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviraston kahden uuden tutkimuksen mukaan hajauttaminen, etätyö ja muut työelämän suuntaukset, mukaan lukien lyhytaikaisten työsopimusten yleistynyt käyttö, voivat lisätä työtapaturmia ja muita työturvallisuus- ja työterveysongelmia. Julkaisussa “The Changing world of work: trends and implications for occupational safety and health in the European Union” määritellään työelämän viisi hallitsevaa kehityssuuntaa ja niiden mahdolliset vaikutukset työturvallisuuteen ja -terveyteen (TTT): Uudentyyppiset työnantajat: Työtapaturmille alttiiden pienten ja keskisuurten (pk-) yritysten määrällinen kasvu asettaa lisävaatimuksia työtarkastusviranomaisille. Alihankinnan yleistyminen uhkaa myös johtaa epäselvyyteen siitä, kuka on vastuussa työturvallisuudesta ja -terveydestä huolehtimisesta: varsinainen hankkija vai alihankkija? Virtuaaliyritysten lisääntyminen: Hajauttaminen, etätyö ja
- Ehdokasmaat mukaan EU:n työterveyden ja työturvallisuuden tietoverkkoon - 02.07.2002
- Kahdeksan ehdokasmaata on aloittanut yhteistyön Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston kanssa yhteisten työturvallisuuden ja -terveyden web-sivustojen käyttöön ottamiseksi. Näiden uusien sivustojen avaaminen Bulgariassa, Virossa, Unkarissa, Liettuassa, Maltalla, Puolassa, Romaniassa ja Sloveniassa on tärkeä virstanpylväs viraston strategian toteuttamisessa kaikkien 13 EU:n ehdokasmaan yhdistämiseksi viraston tietoverkkoon. Tuoreen eurooppalaisen tutkimuksen mukaan 40 % EU:n ehdokasmaiden työntekijöistä uskoo, että työ on riski heidän terveydelleen ja turvallisuudelleen. Vastaava osuus EU-maissa on alle 30 %.( 1) Näiden kysymysten ratkaisemiseksi on saatu päätökseen huomattava määrä EU:n jäsenvaltioiden ja ehdokasmaiden välisiä yhteistyöhankkeita, ja lukuisia hankkeita on meneilläänkin. Uudesta, tänään avatusta online-palvelusta viraston sivustolta ( http://europe.osha.europa.eu/systems/programmes/ ) saa
- Ensimmäinen Euroopan kattava työstressiä torjuva kampanja - 02.07.2002
- 28 % työntekijöistä EU:n alueella ilmoittaa kärsivänsä työhön liittyvästä stressistä; naisten osuus näyttää olevan hiukan miehiä suurempi; yleisiä syitä ovat puutteet, jotka liittyvät työsuhdeturvaan sekä työnkulun säätelemisen mahdollisuuteen ja työn liialliseen määrään; yli 50 % poissaoloista aiheutuu pohjimmiltaan työhön liittyvästä stressistä; ongelma maksaa EU:n alueella vähintään 20 miljardia euroa vuodessa menetettynä työaikana ja terveydenhoidon kustannuksina. Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto käynnistää 2. heinäkuuta Strasbourgissa Euroopan parlamentissa suuren kampanjan torjumaan työhön liittyvää stressiä – joka on toiseksi suurin työhön liittyvä terveysongelma Euroopan unionin alueella selkäkipujen jälkeen. Alulle pantu ohjelma muodostaa viraston vuotuisen Euroopan työturvallisuus- ja työterveysviikon ytimen, ja se on ensimmäinen
- Virasto avaa maailmanlaajuisen Internet-sivuston työturvallisuus- ja työterveystietoihin - 28.05.2002
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto on avannut uuden Internet-sivuston, jonka kautta on käytettävissä työturvallisuuden ja työterveyden (TTT) tiedot ja asiantuntemus maailmanlaajuisesti ( http://global.osha.europa.eu). Tämä on viimeisin lisäys viraston sähköisiin tietopalveluihin, joka on jatkoa viraston viime viikolla avaamalle uudelle sivustolle, ja virasto tarjoaa nopean pääsyn maailmanlaajuisiin työturvallisuuden ja -terveyden verkkosivustoihin. Sivustoilla on yhteinen rakenne, mikä helpottaa navigointia lainsäädännön ja asetusten, työturvallisuuden ja työterveyden hyvän käytännön, tutkimuksen, tilastojen, koulutuksen ja muiden aiheiden välillä. Tänään on avattu myös Euroopan unionin – Maailman terveysjärjestön (WHO:n) työterveyssivusto. Sillä on linkkejä Maailman terveysjärjestön (WHO) luomiin Internet-lähteisiin ja -verkkoihin ja sen yhteistyökeskuksiin maailmanlaajuisesti. Sivustolta on
- Työterveyttä ja -turvallisuutta online-palveluna - 23.05.2002
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirastolla on nyt uusi web-sivusto ( http://agency.osha.europa.eu), joka on käytettävissä kaikilla EU:n 11 virallisella kielellä ja jossa on monia uusia ominaisuuksia. Sivuston ulkoasua on uudistettu ja sen navigointimahdollisuuksia on parannettu. Se tarjoaa ilmaisen pääsyn kasvavaan määrään työterveyteen ja työturvallisuuteen liittyviä viraston julkaisuja ja tietopalveluja sekä ainutlaatuiseen maailmanlaajuiseen TTT-tiedon web-sivustojen verkkoon. Uusia ominaisuuksia ovat: säännöllinen online-periaatteella toimiva uutispalvelu, josta saa viimeisimmät TTT-alan uutiset yhden näpäytyksen pikavalinnat maailmanlaajuiseen verkostoomme, keskustelufoorumeihin ja tietoon tärkeistä TTT-aiheista, esimerkiksi tuki- ja liikuntaelinten sairauksista, tapaturmien torjunnasta ja työperäisestä stressistä mahdollisuus tutustua ennakolta viraston tuleviin julkaisuihin. Sivuston julkistamistilaisuudessa pitämässään puheessa
- € 4.000.000 pienyritysten työterveyden ja työturvallisuuden parantamiseen - 18.04.2002
- Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto on julkaissut hanke-ehdotuksia koskevan pyynnön osana 4 miljoonan euron rahoitusohjelmaa, jolla Euroopan pk-yrityksiä kannustetaan parantamaan työterveys- ja työturvallisuusolojaan. Virasto myöntää ohjelmassa noin 40 avustusta, joiden määrä on €25.000 - €200.000. Ne on tarkoitettu sellaisten kansallisten, valtioiden rajat ylittävien tai Euroopan laajuisten hankkeiden yhteisrahoittamiseksi, joilla edistetään pk-yritysten tehokkaiden hyvän käytännön ratkaisujen kehittämistä ja vaihtoa. Yhteisrahoitusta koskevia hakemuksia voivat lähettää joko pienyritykset itse tai ne voivat olla tarkoitettuja pk-yritysten sellaisiin erityistarpeisiin, jotka kuuluvat johonkin seuraavista kolmesta ryhmästä: koulutus riskejä ja ennaltaehkäisyä koskeva tiedotus ja viestintä tehokkaiden hyvän käytännön ratkaisujen tarjoaminen. Viraston johtaja Hans-Horst Konkolewsky
- EU:n rahoitusohjelma kohdistuu PK-yritysten terveys- ja turvallisuusriskeihin - 15.03.2002
- Euroopan pienet ja keskisuuret yritykset ovat taloudellisen kasvun ja työpaikkojen luomisen avaintekijöitä. Ne työllistävät yli 65 % EU:n työvoimasta ja muodostavat yli 99 % EU:n 18 miljoonasta yrityksestä ottamatta lukuun maatalousalaa. Taloudellisten ja organisatoristen resurssien puutteen vuoksi monilla PK-yrityksillä on kuitenkin vain vähän työterveyden ja työturvallisuuden tietämystä ja kapasiteettia. Tämän takia Bilbaossa sijaitseva Euroopan työturvallisuus- ja työterveysvirasto järjestää toisen PK-yrityksiä koskevan rahoitusohjelman, jonka tarkoituksena on vähentää Euroopan PK-yritysten terveys- ja turvallisuusriskejä. Yksityiskohtaiset tiedot uudesta rahoitusohjelmasta julkaistaan viimeistään maaliskuun lopulla Euroopan unionin virallisessa lehdessä ja viraston web-sivustolla http://agency.osha.europa.eu/sme2002/. Euroopan parlamentti päätti 4 miljoonan euron määrärahoista uutta ohjelmaa
- Eurooppalaisista johtajista 79 prosenttia on huolestunut työperäisestä stressistä, mutta alle kolmannes yrityksistä on ottanut käyttöön menettelyjä stressin torjumiseksi. - 03.06.2010
- Eurooppalaisissa organisaatioissa ollaan yhä useammin huolestuneita psykososiaalisista riskeistä, kuten stressistä, väkivallasta ja häirinnästä. Tämä käy ilmi Euroopan laajimman työterveyttä ja työturvallisuutta koskevan tutkimuksen ensimmäisistä tuloksista. Euroopan työterveys- ja työturvallisuusvirasto (EU-OSHA) julkaisi uudet tiedot 3. kesäkuuta 2010 yhteisön työterveys- ja työturvallisuusstrategian (2007–2012) väliarviointia käsitelleessä konferenssissa.
- Maailman isoin työsuojelukampanja lujittuu entisestään - 07.12.2009
- Maailman suurin työsuojelukampanja – Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston organisoima Terveellinen työ -kampanja – on tavoittanut enemmän ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin sinä aikana, kun virasto on työskennellyt eurooppalaisten työntekijöiden turvallisuuden puolesta.

