Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Omat työkalut
Siirry sisältöön. Hae UKK Ohjeita Virastosta

European Agency for Safety and Health at Work

Viraston verkosto
Sijainti: Pääsivu

Alankomaat

Euroopan työterveys - ja työurvallisuusviraston koordinointikeskus Alankomaissa

Alankomaissa työnantajalla ja työntekijöillä on yhteinen vastuu yrityksessä sovellettavista työterveyden ja työsuojelun toimintalinjoista. Heidän on yhdessä päästävä sopimukseen työolosuhteista koskevissa kysymyksissä. Liitot ja ammattijärjestöt avustavat yrityksiä asianmukaisten työsuojelutoimenpiteiden suunnittelussa. Aivan uutena työsuojelun erityispiirteenä Alankomaissa on työnantajien ja työntekijöiden väliset sopimukset, jotka tehdään koko alaa kattavina aiejulistuksina. Näihin aiejulistuksiin kootaan erilaisia toimenpiteitä ja ratkaisuja, joista eri alojen yritykset voivat sääntöjen noudattamiseksi valita itselleen sopivimmat.

Maan hallitus (sosiaali- ja työministeriö) pyrkii näin antamaan yrityksille enemmän liikkumatilaa työolosuhteiden edistämistä koskevissa päätöksissä. Oikeusperustana tälle on laki työolosuhteista, päätös työolosuhteista tai asetus työolosuhteista (koko teksti). Työtarkastusvirasto vastaa lainsäädännön täytäntöönpanosta. Aiejulistukset ovat tärkeä osa lainsäädännön täytäntöönpanoa. Koordinointikeskus kokoaa työsuojelua koskevaa tietämystä, tietoja ja käytännön kokemuksia. Koordinointikeskuksessa työnantajajärjestöjen, ammattiliittojen ja hallituksen edustajat toimivat yhdessä tavoitteenaan levittää Euroopan muista maista tulevaa työsuojelutietoa ja tehdä se ymmärrettäväksi. Koordinointikeskus toimii TNO Kwaliteit van Leven -nimisen tutkimuslaitoksen puitteissa.

Lisätietoa Alankomaiden työsuojelujärjestelmästä on hollanniksi ja englanniksi Alankomaiden koordinointikeskuksen verkkosivustolla.

Kansallisten koordinointikeskusten yhteystiedot

Viraston lähteet
Julkaisut Riskienseurantakeskus
Riskinarviointivälineet Tapaustutkimukset
Hyödyllisiä linkkejä Tiedon tarjoajat
Tehdyt toimenpiteet