Euroopan teemaviikko 2009
Euroopan vuoden 2009 työterveys- ja työturvallisuusviikko (19.–23. lokakuuta)
Euroopan teemaviikolla kaikkialla Euroopassa järjestetään satoja kampanjatapahtumia ja -toimintoja. Kampanjan aikana järjestettävät konferenssit, näyttelyt, koulutustilaisuudet ja tapahtumat tarjoavat suurille ja pienille yrityksille tilaisuuden työskennellä yhdessä. Tapahtumien kantavana teemana on korostaa riskinarvioinnin tärkeyttä kaikilla työpaikoilla.
Terveellinen työ -kampanjan ja Euroopan teemaviikon onnistuminen on suurelta osin sen tuen ansiota, jota antavat EU:n 27 jäsenvaltiossa ja ehdokasmaissa toimivien Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston koordinointikeskusten verkosto sekä kampanjan viralliset kumppanit.
Tärkeä merkitys on myös ammattiliittojen, yritysten, kansalaisjärjestöjen ja hallitusten hallintoyksikköjen tekemillä useilla paikallisilla ja alueellisilla aloitteilla. Kaikki nämä toimet osoittavat, että työtapaturmien ja työperäisten sairauksien ehkäisemistä pidetään ensisijaisen tärkeänä Euroopassa.


