Euroopan riskinarviointikampanjassa on mukana kuusi uutta kumppaniaCSEE-ETUCE, EMF, ETSC, EuroCommerce, European Network FOCUS sekä FEES ovat allekirjoittaneet virallisen kumppanuutensa terveellisiä työpaikkoja koskevassa kampanjassa vuosille 2008-2009, mikä nostaa osallistujien määrän 39:een. Tiedotusponnistelut ja monet muut kiinnostavat hankkeet ovat edelleenkin välttämättömiä kampanjan sanoman levittämisessä: riskinarviointi olennaisena askeleena kohti vahvaa työturvallisuus- ja työterveysasioiden hallintaa. CSEE-ETUCE – Euroopan ammattiliittojen koulutuskomitea EMF – Euroopan metallityöntekijöiden federaatio ETSC – Euroopan kuljetusturvallisuusneuvosto EuroCommerce – Vähittäis-, tukku- ja kansainvälisen kaupan alan edustus EU:n eurooppalaisessa-verkossa FEES – Euroopan ergonomiajärjestöjen federaatio
Rekisteröityminen kumppaniksi riskinarviointikampanjaan
2008-2009 on päättynyt. Tarjoamme kuitenkin taas kumppanuuden
mahdollisuutta vuonna 2010 seuraavaan Terveellinen työ -kampanjaan,
joka keskittyy turvalliseen huoltamiseen.
|
EU-OSHA järjestää yleiseurooppalaisen valokuvakilpailun
Millainen kuva sinulla on työterveydestä ja -turvallisuudesta? Kilpailumme haastaa kaikki tuomaan esiin oman käsityksensä turvallisista ja terveyden kannalta hyvistä työpaikoista. Neljä voittajaa palkitaan, ja palkintojen kokonaisarvo on 7 000 euroa. Kansainvälinen tuomaristo, johon kuuluu valokuvaajia ja työsuojelualan asiantuntijoita, valitsee kolme parasta valokuvaa, ja lisäksi järjestetään online-äänestys yleisön suosikista. Valokuvat on toimitettava kilpailuun viimeistään 15. elokuuta 2009. |
Vuoden 2009 hyvän käytännön palkinnot jaettuKahdeksan organisaatiota ja yritystä palkittiin yhdeksännessä vuotuisessa Euroopan hyvien käytäntöjen kilpailussa, joka järjestettiin riskinarviointia koskevan Terveellinen työ -kampanjan puitteissa. Kaikki voittajat ja kunniamaininnan saaneet edistivät hyviä työsuojelukäytäntöjä työpaikan riskinarvioinnissa, ja näitä esimerkkejä kuvaillaan hyvien käytäntöjen kirjasessa Good Practice Booklet. Lisätietoja voittajista ja kunniamaininnan saaneista osallistujista |
Euroopan unionin työllisyys-, sosiaali- ja tasa-arvoasioista vastaava komission jäsen Vladimir Špidla antaa sertifikaatin 33 viralliselle kampanjakumppanilleEuroopan unionin komission jäsen Vladimir Špidla sekä Euroopan työterveys- ja työturvallisuusviraston johtaja Jukka Takala palkitsivat Brysselissä 17. maaliskuuta pidetyssä tilaisuudessa 33 riskinarviointikampanjaan osallistunutta virallista kampanjakumppania. Samana päivänä yli 70 kampanjakumppanuudesta kiinnostunutta järjestöjen ja yritysten edustajaa tutustui vuoden 2008 kampanjan tuloksiin ja kuluvalle vuodelle suunniteltuihin tapahtumiin. He saivat myös tietoa viralliseksi kampanjakumppaniksi ryhtymisestä ja kuulivat kampanjassa jo mukana olevien tahojen kokemuksista. |
Vuoden 2008 hyvän käytännön palkinnon voittajat julkistetaan työsuojelukongressissa Prahassa.Hyvän käytännön palkinnon voittajat julkistetaan EU-puheenjohtajavaltion Tšekin tasavallan järjestämässä työsuojelualan kongressissa "Safety and Health at Work in Europe in the 21st Century" Prahassa 27. huhtikuuta 2009. Kokouksen painopistealoja ovat työsuojelun taloudelliset ja liiketoiminnalliset vaikutukset, työntekijöiden rooli sekä taloudellisten aloitteiden tehokkuus työsuojelun parantamisessa. |
Terveellinen työ -kampanja: mukana 30 monikansallista järjestöä ja yritystäCEFIC, EBC, ECTA, EFBWW, ENSHPO, ETF, ETSA, EWEA-AEE, FIEC, FOHNEU, Hamilton Sundstrand, ISHCCO and KRKA ovat mukana edistämässä riskinarviointikampanjaa järjestämällä tapahtumia, koulutustilaisuuksia tai tuottamalla työturvallisuutta ja työterveyttä koskevia videoita. |
Eurooppalainen kumppanuustapaaminen - 17. maaliskuuta 2009 - BrysselMiten Terveellinen työ -kampanjan ensimmäistä vuotta vietettiin eri puolilla Eurooppaa? Miten pääset osallistumaan tämänhetkiseen kampanjaan ja tuleviin kampanjoihin? Mitä etuja tarjoamme? EU-OSHA kertoo Euroopan komission edustajista, monikansallisista ja eurooppalaisista organisaatioista, joista on jo tullut virallisia kampanjakumppaneita. Sinä voit olla seuraava! |


